perjantai 30. joulukuuta 2016

Joulutunnelmaa etsimässä

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän voi enää tuntea niin kutsuttua joulun tunnelmaa, mikä vielä lapsuudessa sai minut aina vuoden viimeisinä viikkoina niin onnelliseksi. Edes aiemmin alkutalvesta näyttäytynyt lumi ei pysynyt maassa joulukuun kahdenteenkymmenenteenneljänteen saakka, mikä laski fiilistä entisestään. Normaalisti, ainakin aiempina vuosina, olen yrittänyt saavuttaa oikean tunnelman leipomalla pipareita ja torttuja, kuuntelemalla joululauluja ja katsomalla ajankohtaan sopivia elokuvia. Tänä vuonna kaikki tuo jäi kiireen keskellä hyvin vähäiseksi. Mutta mitäpä tuo haittaa, tärkeintähän tässä kaikessa on rauhoittuminen ja läheisten ihmisten kanssa oleminen, mitä pääsin tekemään yllin kyllin. Viimeinen epätoivoinen yritykseni viettää joulua ennen huomista vuodenvaihdetta on katsoa Krampus-elokuvaa, samalla tätä tekstiä kirjoittaen. Tähän mennessä elokuva on vaikuttanut melko humoristiselta ja yllättävän koukuttavalta.

Pikkujoulua vietimme 17.päivä Inkoossa, Joelin vanhempien huikean hienossa omakotitalossa. Minä, Minttu, Otto ja Roni saavuimme paikalle ja edeltävänä iltana, ja muiden jo paikalla olevien kanssa vietimme ensimmäisen illan rauhallisissa merkeissä, piparkakkutaloa koristellen, ja tulevia juhlia suunnitellen. Lauantaina paikalle saapui lisää ihmisiä, ja ilta meni riehakkaissa tunnelmissa. Osa oli ostanut secret santa -lahjoja, joita vaihdoimme pienellä porukalla. Tuleva masterchef Osku valmisti kaikille upean ja täyttävän jouluaterian, joka sai ylistystä kaikilta. Illan aikana pelasimme myös - kuten aina meidän porukan juhlissa - beerpongia, ja päädyimme jopa leikkimään piilosta, jota olin jo edellisenä iltana yrittänyt saada läpi. Talo, jossa pikkujoulut vietettiin, tosiaan oli niin iso ja täynnä täydellisiä piilopaikkoja, joten hetkellinen lapsenmielisiksi heittäytyminen oli todella hauskaa. Valvottua tuli aamuseitsemään saakka, ja minun jälkeeni hereille jäi vielä enemmän kuin suurin osa juhlaväestä. Sunnuntaina kaikki lojuivat ympäri taloa koettaen kokoilla itseään, ja pian me Mikkelistä saapuneet lähdimmekin jo kotimatkalle.








Noin viikkoa myöhemmin, jouluaattoaamuna heräilin katuen edellisen illan baarireissua, mutta koska onnekseni en koskaan pode krapulaa, aloitin aamun glögillä ja, perinteitä kunnioittaen, Lumiukko-elokuvan katsomalla. Ryhdyin myös päättäväisesti lukemaan Saiturin joulua, josta olen nyt parin vuoden aikana yrittänyt tehdä joka jouluisen tavan itselleni. Tietenkään en ehtinyt lukea kirjaa Marleyn haamun ilmestymistä pidemmälle, joten se siitä sitten. Myöhemmin päivällä kokoonnuimme äitini ja serkkujen kanssa isovanhempiemme luokse nauttimaan jouluateriaa ja jakamaan lahjat. Niin paljon kuin pidänkin jouluruoasta, en koskaan kykene syömään sitä paljoa. Minun pitäisi kai olla kiitollinen tästä, kaikkien muiden valittaessa joulukiloistaan, itse voin vain hymyillä vieressä. Kiitollinen olen myös siitä, että tänä vuonna lähes koko porukkamme oli samassa paikassa samaan aikaan. En muista milloin viimeksi olisimme kaikki, paria toisaalla olevaa lukuunottamatta, viettäneet aattoillan yhdessä.

Serkusviisikostamme nuorin pakotettiin myös tänä vuonna esiintymään joulupukkina, sillä palkkapukin tilaamisen lopetimme jo pari vuotta sitten, mutta näemmä emme voi jakaa lahjoja, ellei joku meistä pue ylleen pukin takkia ja lakkia, sekä kutisevaa tekopartaa. Ja haluan tarkentaa, tämä vaatimus ei koskaan tule joukkomme nuorimmilta. Pidemmittä puheitta, Otto-pukin jaettua lahjat ryhdyimme avaamaan paketteja, joita jälleen tuli yllättävän suuri määrä, verrattaen siihen miten kaikki vannovat vielä alkusyksystä, ettei lahjoja tarvitse enää ostaa. Minä ja serkkuni Inka saimme liput Hans Zimmerin konserttiin Hartwall-areenalle toukokuuksi, jonne olimme molemmat kovasti halunneet päästä. Lisäksi sain pääsylipun ensi kesän Rockfestiin, toffeeta, Taika-mukeja ja teetä, sekä Iwan Rheonin cd-levyn, jota olen nyt kotona ollessani kuunnellut yhtään liioittelematta ainakin 20 kertaa. Viimeinen lahja, joka piti tilata ulkomaille ja kuljettaa sieltä Suomeen, on vielä matkalla perille. Rammstein-tequila, josta olin salakavalasti intoillut äidilleni pitkin syksyä, ja jota en todellakaan uskonut saavani lahjaksi. Kunhan pullo saapuu, asetan sen näyttävästi esille, enkä ole varma aionko koskaan avata sitä.





Sukuloinnin jälkeen vietin loppuillan Mintun, Tian, Oton ja Antin seurassa Mintun kotona, kynttilänvalossa istuen, punaviiniglögiä kitaten ja keskustellen kaikesta mitä ikinä mieleemme saimmekaan. Sunnuntaina jatkoimme joulukinkun ja paistin ahmimista mummolassa. Alkuillasta istuimme kavereiden kesken Sannan luona, ja päädyimme lähtemään ensin Vaakunaan, ja sieltä jatkoimme Wilhelmiin. Tuttuja tuli vastaan joka suunnasta ja hyvän joulun toivotuksia vaihdettiin tiuhaan tahtiin. Maanantai-ilta eli tapaninpäivä vietettiin sukulaisten kesken tädin ja sedän luona kyläillen. Pääsimme käymään saunassa, herkuttelimme itsemme ähkyyn kakuilla ja kinkkuleivillä ja pelasimme - tämä sukumme sisäinen perinne on ehkä minulle rakkain - lautapelejä keskiyöhön saakka. 











Lyhyesti sanoen joulu meni hyvin jouluttomissa tunnelmissa, mutta kaikin puolin stressittömästi ja rauhallisesti. Huomenna onkin jo uudenvuodenaatto, mitä suunnittelessa en voi koskaan olla stressaamatta, sillä päähäni on pinttynyt pakkomielteinen ajatus, jonka mukaan vuoden viimeisenä päivänä täytyy olla hauskempaa kuin koskaan, ja uusi vuosi tulee aloittaa mahdollisimman riehakkaissa merkeissä. Siksi olen nyt hieman hädissäni, kun huomiselle ei ole suunniteltuna mitään puoliltapäivin alkavaa brunssia tyttöporukalla, ja aikaista humalaa, kummallisempaa. Olisin varmaan lähtenyt viettämään uuttavuotta Helsinkiin, jossa meininki varmasti on paljon juhlavampi, mutta yritämme nyt Mintun kanssa säästää jokaisen ylimääräisen sentin, jotta pian voimme viettää kaikki päivämme Helsingissä. Olemme siis muuttamassa kämppiksiksi pkseudulle. Irtisanoin itseni nykyisestä kodistani juuri eilen, ja tänä aamuna sain kutsun työhaastatteluun tiistai-aamuksi. Ensi viikon maanantaina ja keskiviikkona menemme jo katsomaan asuntoja. Saatan nyt kuulostaa hieman hölmöltä kun ryhdyn tähän kliseeseen, mutta uuden vuoden saapuessa aion uudistaa myös itseni, aloittaen täydellisestä maisemanvaihdoksesta. Saa nähdä, keksinkö huomisen aikana itselleni vielä lupauksia, jotka toteuttaa, tai todennäköisemmin unohtaa, vuoden 2017 aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti