tiistai 5. heinäkuuta 2016

Provinssi 2016

Rammstein, Nightwish, Biffy Clyro, Five Finger Death Punch... mutta ei Bring Me The Horizonia, koska bändi perui lauantaisen keikkansa vasta perjantai-iltana, eikä Flogging Mollya, koska sen aikaan satoi kaatamalla ja meidät on tehty sokerista. Provinssi 2016 oli yksi vuoden odotetuimpia reissuja, ja näin se sujui meillä:

Keskiviikkona iltapäivästä minä, Milla ja Minttu aloitimme kolmistaan matkan kohti Seinäjokea. Ajomatka taittui nopeasti huolimatta useista pysähdystauoista, ja alkuillasta olimmekin jo perillä, leirintäalueella kasaamassa telttojamme. Vain Tia oli ollut matkanteossa meitä nopeampi ja odotti paikan päällä. Viime vuonna myös mukana ollut pikkutelttani oli tällä kertaa minun ja Millan asuttama, ja kuten myös viime vuonna, olin menettää malttini sitä pystyttäessä. Lopulta saimme kuitenkin leirin kasaan, ja pian tuttujamme, Niina ja Osku, sekä Terhi ja hänen ystävänsä Janita liittyivät joukkoomme. Ensimmäinen Provinssi-ilta meni leirintäalueella kiertäessä ja aamuun asti valvoessa. Vastoin kaikkia aikomuksiani tuhosin juomavarastostani lähes puolet jo ennen festarin virallista alkua ja pääsin nukkumaan vasta aamuseitsemältä Fröbelin palikoiden pauhatessa naapurileirissä.

Torstaina festarialue avattiin ja pääsimme heti ensimmäisenä tutkimaan merch-kojua, josta minä ostin itselleni Rammstein-paidan - ja seuraavana päivänä lisää rahaa saatuani vielä saman bändin hupparin. Kävimme seuraamassa ensimmäisenä esiintyjänä Olavi Uusivirtaa. Leirintäalueella porukkaamme liittyi 2013 Jurassicissa tapaamani Joel ja Sami, jotka yöpyivät leirinnän ulkopuolella mutta viettivät päivät meidän kanssamme. Kaatosateen takia jouduimme jättämään välistä Flogging Mollyn keikan, mutta onneksi olen kyseisen bändin nähnyt jo kahdesti. Illalla kävimme seuraamassa Five Finger Death Punchia, jota Mintun kanssa seurasimme osittain anniskelualueen puolelta, sekä illan viimeisenä esiintyjänä Nightwish. Niin paljon kuin arvostankin heidän musiikkiaan, en olisi uskonut olevani keikasta niin haltioissani. Moshasin niin että hartiani menivät lukkoon, ja huusin ääneni käheäksi, eikä se palautunut ennen kuin festari oli ohitse. Tuijotin huumaantuneena lavalle, tietämättä keskittyäkö enemmän upeaan Tuomas Holopaiseen vai ehkä jopa upeampaan Floor Janseniin. Keikan jälkeen leirintäalueella valvoimme taas aamuun asti, yritimme pistää pystyyn niin sanotun paidatonprovinssi-idean, toisin sanoen houkuttelimme jokaista näkemäämme ihmistä heittämään paidan pois. Osa innostui ajatuksesta, osa ei. Kuvamateriaalin löytyisi, mutta niitä ei julkaista nettiin eikä aiheesta tarvitse puhua enempää. Mitä tapahtuu Provinssissa, jää Provinssiin...

















Perjantaina oli kaikista vähiten kiinnostavia esiintyjiä. Oikeastaan itse kävin vain kahdella keikalla, Maj Karman näimme Millan kanssa eturivistä, sekä myöhemmin menimme porukalla katsomaan Antti Tuiskua, jonka keikalla koitimme tuloksetta saada aikaan moshpitin. Säälittävästä yrityksestämme ainoana muistona jäi naarmut Niinan kyynärpäässä ja ärsyyntyneen järjestyksenvalvojan tuijotus takaraivoisamme, kun meitä kohteliaasti kehotettiin painumaan v*ttuun keikalta. Maj Karma oli kuitenkin aivan mahtava, yleisö lauloi mukana ja olen aivan varma että pariin otteeseen sain katsekontaktin herra Ylppöön. Keikan loputtua laulaja jäi lavan eteen juttelemaan faneille, jolloin me Millan kanssa saimme lähes samanaikaisesti idean hypätä miehen kaulaan ja antaa iso hali. En tiedä kuinka mielissään Ylppö tästä oli, mutta itseäni hymyilyttää edelleen muisto tuosta hetkestä.

Leirinnässä harjoittelimme hirttosilmukoiden tekemistä - ei mistään erityisestä syystä vaan huvin vuoksi - kiersimme tutustumassa uusiin ihmisiin, ja kuuntelimme musiikkia. Milla löysi puusta pudonneen perhosentoukan, jolle teimme kodin puolityhjään salaattiastiaan. Nimesimme toukan Ylpöksi ja teimme hänestä lemmikkimme. Muutamaan otteeseen luulimme Ylpön kuolleen, mutta oletettavasti hän ottiki vain ruokanokosia syötyään kanaa. Tämä sai meidät pohtimaan, mitä kanan syöminen tekee toukalle, ja millaisen mutantin olemme luoneet. Lopulta Ylppö-toukan kohtaloksi koitui leiriämme siivonnut festarityöntekijä. RIP.
















Viimeinen festaripäivä oli minulle henkilökohtaisesti tärkein, olinhan tullut paikalle nimenomaan Rammsteinin takia. Päivällä kävimme katsomassa Ismo Alankoa ja hetken aikaa seurasimme kehnoa stand up showta Carnival Stagella. Muun ajan hengailimme leirissämme, iltaa odottaen. Sää oli paahtavan kuuma, eikä oloani helpottanut vaatevalintani, steampunk-inspiroitu asukokonaisuus johon kuului korsetti, paljon nahkaa, sekä silmiä kutittavat piilolinssit. Kuitenkin kaikki ulkomuotoni herättämä huomio oli pienen vaivan arvoista, sillä oli hauskaa seurata ohikulkevien ihmisten reaktioita lookiini. Festareilla näkee aina kaikenlaisia asuja ja tyylejä, joten on hauskaa itsekin erottua hieman joukosta.

Tunnit olivat ohi hetkessä, ja koko päivä meni minun osaltani pienen pakokauhun ja odotuksen pyörteissä. En jaksanut edes syödä tai juoda kunnolla, ja musiikkia kuunnellessani koetin vain epätoivoisesti laulaa mukana sillä äänellä, mitä minulla oli enää jäljellä. Koska BMTH oli edellisenä perunut keikkansa, menimme vasta klo 20 jälkeen Mintun kanssa päälavan edustalle odottelemaan Biffy Clyroa. Aiemmin olen tiennyt heidät vain nimeltä - ja 2013 näin lyhyen akustisen keikan Helsingissä -, mutta nyt kuluneen kevään aikana olen alkanut hieman kuunnella bändiä ja täytyy myöntää ettei heidän musiikkinsa ole ollenkaan huonoa. Olen erityisen mieltynyt kappaleeseen nimeltä Animal Style, joka käsitykseni mukaan on heidän uutta tuotantoa.

Biffyn jälkeen jäimme suoraan pitämään paikkojamme Rammsteinin keikkaa varten ja saimmekin sijoitettua itsemme erittäin hyville paikoille, suoraan lavan keskiosan kohdalle, ennen keikkaa laskin että edessäni seisoi noin kymmenen muuta. Olin pelännyt turhaan, että yleisössä joudumme keskelle tappelua tai pittiä, mutta kävikin ilmi että kaikki ympärillämme halusivat seurata keikan "rauhassa" - ilman turhaa tönimistä ja törmäilyä mutta silti lujaa huutaen ja nyrkillä ilmaa hakaten - ja ainoa häiriötekijä oli yksittäinen lähemmäs lavaa pyrkivä poika, jonka kaksikymmentä käsiparia yhteisvoimin tönäisi takaisin taaemmas. En voi olla rakastamatta sitä, kun musiikin yhdistämänä ihmiset pitävät huolta toisistaan ja toisten seisomapaikoista lavan edustalla.

Keikka oli, tietenkin, aivan upea. Kuulin nyt ensikertaa livenä suosikkeihini kuuluvat Reise Reise sekä Engel, ja monia muita. Bändin lavashow ja pyrotekniikka on aina yhtä mahtipontista. Olen hieman harmissani, ettei keikalla soitettu Mein Teilia, jonka aikana lavalla tapahtuva koreografia on ehdottomasti kiehtovin. Kaiken kaikkiaan keikka oli yksi hienoimpia joilla olen koskaan ollut, ja luultavasti koko tämän kesän kohokohta. Otetaan huomioon, että olin jo aiemmin saman kuun aikana Musen keikalla, joten tämä on iso juttu. Keikan päätyttyä kymmenettuhannet festarikävijät alkoivat zombilauman tavoin laahustaa kohti uloskäyntejä, ja iäisyydeltä tuntuneen ajan jälkeen pääsin itsekin takaisin teltoille rauhoittumaan hetkeksi. Loppuyön ajan meidän porukkamme otti parhaansa mukaan ilon irti jäljellä olevista festaritunneista, ja viimeinen yö teltassa ei ollut kovinkaan hyvin nukuttu.


  












Kokonaisuudessaan Provinssi oli juuri niin mahtava reissu kuin olin toivonutkin. Vaikka muutama keikka jäi näkemättä, ja sää vaihteli paahtavan helteen ja kaatosateen välillä, sekä jouduin aika ajoin puolustamaan telttaani sammumispisteessä horjuvilta bilettäjiltä, oli viikonlopussa rutkasti enemmän naurua ja iloa kuin vitutusta ja tuskaa. Saimme uusia festarikavereita, kuten kuopiolainen telttanaapurimme Filu, beerpongia pelaavat minionit sekä Kana-Leevi. Parhaiten mieleen festarista tulee jäämään, Rammsteinin keikan lisäksi, ´paidaton´- ja ´bondage´-teemailtamme, viimeisen illan limbokisat, Fröbelin palikat joiden ääneen sain joka aamu nukahtaa, sekä pitkin leirintää kaikuneet "Hold the door" -huudot, joissa ei ollut mitää suurempaa merkitystä kuin pitää meteliä yllä, ja tiedottaa muille olevansa tietoinen Game of Thronesin uusimmista juonikuvioista. Mutta luonnollisestikin, jos leirinnässä joku huutaa jotakin, lähtee siihen iso joukko ihmisiä mukaan, ja tuo huudahdus pidettiin elossa festarin jokaisena neljänä päivänä.

Sunnuntaina lähdimme paluumatkalle kotiin, nyt myös Niina ja Osku mukanamme. Automatkalla huomasi miten huonosti oli viime päivät nukkunut, sillä takapenkin ollessa lähes koko matkan unten mailla, minä yritin pitää seuraa kuskillemme, mikä johti siihen että aloin matkan loppukilometreillä nähdä valveunia ja harhoja. Kerta se on ensimmäinen kaikella. Vielä ei ole tietoa siitä, keitä esiintyjiä saapuu ensi vuoden Provinssiin, mutta uskallan väittää jo nyt, että meidän jengimme tullaan näkemään myös siellä ja entistä riehakkaammissa tunnelmissa.

Hui sai sai !



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti