keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Ilosaarirock 2016

Tämä on kolmas vuoteni putkeen Ilosaarirockissa, ja pikkuhiljaa alkaa tuntua kuin sinne lähtemisestä olisi tulossa sääntö pikemminkin kuin poikkeus. Huolimatta esiintyjistä sinne on mentävä, ajanvieton ja seuran vuoksi. Tietysti viime vuonna festarilla esiintyi yksi lempibändeistäni, mutta olisin luultavasti mennyt paikalle ilman Placeboakin. Tänä vuonna yksikään esiintyjistä ei kiinnostanut minua erityisen paljon, ja loppujen lopuksi päädyinkin viikonlopun aikana vain kahdelle keikalle. Toisin sanoen maksoin yli satasen siitä, että pääsin nukkumaan telttaan keskelle tuulista ravirataa, ja juomaan tuttujen kanssa ulkoilmaan. En kuitenkaan kadu reissua, viikonloppu oli todella hauska ja täynnä toimintaa.

Minä ja Minttu lähdimme automatkalle perjantaina kahdestaan, mutta leirintäalueen kommuunissa meitä oli suuri joukko tuttujamme, muunmuassa Jenna, Oopee, Jesse, Ville, Otto, Hepa, Jani, Saku, Pyry, Henri, toinen Ville, Aatu ja Jere. Löysimme lähistöltä myös Provinssissa tapaamiamme ihmisiä, jotka viettivät aikaa leirissämme. Tuolla kokoonpanolla vietimme viikonlopun ravileirinnässä retkituoleilla istuen. Sää oli suurimman osan ajasta ihanteellinen paikallaan istumiselle ja kylmistä juomista nauttimiselle. Vain ensimmäisenä iltana satoi kaatamalla, jolloin istuimme teltan suojissa kuuntelemassa kauempana Sulo-klubissa esiintyvää Ismo Alankoa, kertomassa kummitustarinoita ja pelaamassa juomapeliä.

Vaikka vasta muutama viikko aiemmin Provinssissa vannoin itselleni etten enää koskaan ota isovanhempieni suurta, kolmiosaista telttaa mihinkään, sillä sen kasaaminen ja pystyssä pitäminen tuottaa minulle joka kerta liikaa päänvaivaa ja stressiä. Mutta lähtöä edeltävänä iltana Minttu sai käännettyä pääni. Niin avara alue kuin ravirata onkin, sää oli hyvin tuulinen koko festarin ajan, ja jokaikinen puuska koetteli jesarilla kasaan parsittua kartanoamme. Ihmeen kaupalla teltta kuitenkin pysyi jotenkuten pystyssä viimeiseen aamuun asti.

Lauantaina, jolloin festari virallisesti alkoi, oli kuitenkin jo kaunis sää ja juhlat lähtivät käyntiin. Heti aamusta lähdimme käymään keskustassa, ostamassa eväitä ja minulle Clas Ohlsonilta uuden latauspiuhan puhelimeeni, koska olin viisaana tyttönä unohtanut edellisen kotiin. Suurin osa päivästämme kului leirissä istuen ja musiikkia kuunnellen; inspiroituneena Provinssissa soineesta Fröbelin palikoista, minä ja Minttu halusimme itsekin ärsyttää / jäädä telttanaapurien mieleen soittamalla jotakin erikoista, joten ennen lähtöä teimme soittolistan joka koostui toisiaan erikoisemmista kappaleista, kuten Keppana viimeinen, The Son of Fire Game of Thrones remix, Kazoo Kid remix, sekä bassboosted Dodo-sorsa.

Koko päivän meillä molemmilla, mutta etenkin Mintulla, oli pieni iltaan kohdistuva jännitys, kun odotimme The 1975 tulevaa keikkaa. Kyseessä on Mintun lempibändi, joten kaksi tuntia ennen keikan alkua eturivissä jonottaessamme sain todistaa ystäväni intoilua, itkua, panikointia ja hehkutusta. Keikka olikin todella hyvä, vaikka en itse tiennytkään kuin osan kappaleista. Yleisö oli täysillä mukana ja tanssi ja lauloi tauotta. Falling for You -kappaleen alkaessa soimaan Minttu alkoi itkeä, mikä taas sai minut itkemään. Keikan jälkeen itkettiin hieman lisää ja fiilis jatkui loppuyön ajan. Sain taluttaa ystäväni kädestä pitäen takaisin leiriin, jottei hän olisi romahtanut matkan varrella maahan makaamaan.

Leirinnässä juhlat jatkuivat läpi yön, nähtiin sylitansseja ja ilotulituksia, yritettiin herättää vääriin paikkoihin sammuneita ihmisiä ja monia retkituoleja rikottiin - ei tietenkään tarkoituksella. Muiden riehuessa Minttu koetti kasata itseään keikan jälkimainingeista, ja itse samanlaisia tuntemuksia kokeneena ymmärrän ahdistuksen määrän, joka voi iskeä lempibändin nähtyään. Jere, joka asuu melko lähellä festaripaikkaa, pelasti meidät kylmältä ja säänpieksemältä teltalta, ja päästi meidät luokseen suihkuun ja sisätiloihin yöksi. En tiedä miten olisin jaksanut festarin läpi ilman kunnon yöunia.
















Yksi keikka, jonka todella olisin halunnut päästä näkemään, oli sunnuntaina kello kolmelta aloittava Maj Karma, sillä edellinen Provinssissa oli ollut yhtä mahtava mutta ei tarpeeksi minulle. Tietenkin olin katsonut esiintymisaikatauluja väärin, ja luulin keikan alkavan neljältä, joten takaisin alueelle kävellessämme bändi ehti jo aloittaa, ja sydän särkyneenä mutta liian väsyneenä välittämään, kuuntelin leirinnän porteilla kun Kellopeli Appelsiinin tunnusmusiikki kajahti Tähtiteltasta merkkinä esityksen alkamisesta. Niinpä jäimme leiriimme istumaan ja itseeni pettyneenä lauloin mukana Ukkosta kappaleen kuuluessa kaukaisuudessa.

Kuten edellisenäkin päivänä, koko päivä meni paikallaan istuen, mikä kuulostaa tylsälle, mutta tosiasiassa oli todella mukavaa ja rentoa. Kulutimme tunnit heittelemällä palloa, ottamalla valokuvia, ja muuten vain pelleilemällä tavanomaiseen humalaiseen tapaan. Niin yksinkertaista kuin ajanvietteemme olikin, nautin joka hetkestä ja tunsin oloni onnellisemmaksi kuin aikoihin. Ehkä tunne johtui vain nousevasta humalasta ja lämmittävästä auringosta, mutta sillä ei ole merkitystä.

Illalla kävimme katsomassa Volbeatia. Lähdimme keikalle vain muutama minuutti ennen sen alkua, mutta onnistuimme raivaamaan tiemme yllättävän hyville paikoille. Tätäkään bändiä en ole erityisen paljoa kuunnellut, vaikka pidän kyseisestä genrestä hyvinkin paljon. Keikalle pääseminen nosti arvostustani bändiä kohtaan monella pisteellä, ja tiedä vaikka alkaisin lähitulevaisuudessa kuuntelemaan sitä enemmänkin.

Viimeinen yö oli melko rauhallinen, lauleskellen ja jalkapalloa pelaten. Tajutessani miten vähän olin viettänyt aikaa leirimme ulkopuolella - festarialueella olin nähnyt vain kahden lavan edustat enkä käynyt tutkailemassa yhtäkään ruoka- tai vaatekojua - ja että seuraavana aamuna alkaisi kotimatka ja en ehtisi enää tekemään mitään uutta, aloin tuntea pientä harmitusta. Väsymyksestä ja teltassa houkuttelevasta makuupussista huolimatta päätin valvoa aamunsarastukseen asti ja saada vielä jotakin jännittävää irti ennen festarin loppua.

Mitään mullistavaa ei kuitenkaan tapahtunut, ja muutaman huonosti nukutun tunnin jälkeen heräsimme teltan ulkopuolella huutelevan järjestyksenvalvojan ääneen. Oli aika kasata tavarat ja palata kotiin. Ennen lähtöä haimme Mäkistä ison kasan ruokaa, ja kotimatkalla kertasimme viikonlopun tapahtumia sekä aloimme jo suunnitella seuraavia seikkailuja.







   






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti