maanantai 27. kesäkuuta 2016

Juhannustaikoja ja mökkeilyä

Pitäisikö juhannustaikoihin uskoa? Tänä vuonna päätin kokeilla, ja ne antoivat minulle hyvin epämääräisiä vastauksia. Ehkä teinkin jotain väärin, kun keräsin seitsemän erilaista kukkaa vain yhdeltä niityltä seitsemän eri niityn sijaan, ja yöllä laittaessani ne tyynyn alle käärin ne ensin pussin sisään, välttyäkseni lialta ja hyönteisiltä petivaatteissani. Annoin jokaiselle kukalle nimen, miehen joka jossain vaiheessa elämääni on ollut minulle tärkeä. Taian tarkoituksena oli katsoa, mikä kukista on seuraavana aamuna eloisimman näköinen. Lisäksi kukat tyynyt alla tarkoittivat sitä, että tulisin näkemään tulevan puolisoni nukkuessani Ongelmana tässä on se, että yöllä näin paljon unia, ja peräti kolme kukkaismiehistäni ilmestyi niihin. Aamuun mennessä yksikään kukista ei ollut selvinnyt vaurioitta.





Perjantain juhannusaatto sujui mainiosti. Minä, Milla, Jesse, Minttu sekä Oopee vietimme päivän ja illan Millan isän kotona Saimaan rannalla grillaten ja juhlien. Vedet ovat viimein lämmenneet uimakelpoisiksi, ja saunomisen ohessa viihdyimme tovin myös järvessä pelleillen. Päivällä kävimme läheisellä niityllä keräämässä kukkia taikojamme varten, tosin minä olin ainoa joka vaivautui säästämään keräämänsä kipun ja suorittamaan taian loppuun. Grillasimme ulkona possuvartaita, kanaa, pekonia ja kasviksia, joiden lisäksi meillä oli lohkoperunoita, salaattia, juustoja ja suolakeksejä. Myös juomapuolesta olimme pitäneet hyvää huolta, siidereiden ja oluiden lisäksi meillä oli kolmen litran laatikko valkoviiniä sekä muutama kannullinen rommikolaa. Illalla paistoimme vohveleita ja herkutelimme niillä mansikoiden ja kermavaahdon kera, sekä minun edellisenä päivänä markkinoilta ostamieni macaron-leivoksien.








Yöllä saimme idean lähteä etsimään menoa lähempänä keskustaa, joten Millan ja Jessen jäädessä nukkumaan, loput meistä suuntasimme Laajalammelle, jossa iso joukko ystäviämme oli kerrostaloasuntojuhlissa. Viihdyimme hetken aikaa heidän seurassaan, mutta pian kaikkien erkaantuessa eri suuntiin, jotkut uimarannalle ja toiset etsimään ruokaa, minä ja Minttu saimme päähämme lähteä baariin. Aiemmin olin vannonut itselleni etten vietä juhannusta baarissa, ja näin jälkiviisaana olen edelleen samaa mieltä. Päädyimme kuitenkin keskustaan ja maksoimme itsemme sisälle Wilhelmiin, joka oli tupaten täynnä ja kuuma kuin sauna. Minulla ei ollut mielenkiintoa - tai varaa - ostaa juotavaa, joten emme viihtyneet kauaa vaan lähdimme minun luokseni nukkumaan. Aatto tiivistettynä oli alkuillasta todella onnistunut, mutta loppuyöstä tylsä ja hieman turha. Aamulla herätessäni ihmettelin miksi minulla ei ole krapulaa ja yritin parhaani mukaan saada selkoa yöllä näkemistäni unista.

Loput viikonlopusta vietin sukulaisteni kanssa meidän mökillämme, missä tunnelma oli huomattavasti rauhallisempaa. Kaksi päivää kului nopeasti uiden, saunoen, ilmakiväärillä ampumista harjoitellen - serkkuni ovat näemmä hankkineet sellaisen, ja kiinnyin siihen samantien. Tavoitteenani on kesän loppuun mennessä olla yhtä lahjakas kuin ammattitaitoinen tarkka-ampuja!

Lauantaina grillasimme päivälliseksi hampurilaisia, ja iltapala-letuilla lähdimme muutaman kilometrin päähän toisten, hieman kaukaisempien sukulaisten luokse, missä kulutin aikaa valokuvaamalla ympäristöä, ja seuraamalla koirien ja hevosten touhuja. Vasta sunnuntaina illalla palasin kotiin juhannuksen vietoltani ja nyt minulla on enää pari päivää aikaa rauhoittua ennen seuraavaa reissua. Keskiviikkona alkaa matkamme kohti Seinäjokea ja Provinssia!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti