keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Alkukesä

Voisi uskoa, että jo useamman kuukauden jatkunut loma (välttelen epämiellyttävää sanaa työttömyys) alkaisi käydä ahdistavaksi, ja kaikki tämä ylimääräinen aika ajaisi minut kyllästymisen partaalle, mutta oikeastaan olen nauttinut tästä yllättävän paljon. Tietysti pieni tunne aikaansaamattomuudesta, ja siitä etten ole hyödyksi kenellekään, edes itselleni, kutkuttaa ajatuksissani, ja toivonkin pian löytäväni jotain järkevää tekemistä.. Ei kuitenkaan vielä tämän kuun aikana, sillä seuraavat viikot ovat täynnä tapahtumia ja menoa.




Toukokuu ja kesäkuun alku ovat sujuneet aurinkoisissa merkeissä. Olen viettänyt aikaa ystävien seurassa, riekkunu terasseilla, käynyt uimarannoilla pariin otteseen, ja viime kuussa lähdin jopa kolmeksi päiväksi mökille omiin oloihini, karkuun keskustan melua ja ihmisiä. Mutta edes tällaisina kauniina kesäpäivinä en osaa pysyä täysin erossa televisiosta, vaan olen katsonut ahkerasti sarjoja - uusimpana Vikings, josta yhden viikon aikana kävin läpi kolme neljännestä, jättäen uusimman tuotantokauden tauolle, niin että myöhemmäksikin on jotain odotettavaa. Sarjasta tuli lähes samantien yksi suosikkejani (joita tänä vuonna on uusien sarjoen myötä löytynyt enemmänkin, alkukeväästä aloin seuraamaan Game of Thronesia ja Shamelessia, myös uudet lempisarjani).





Kesäkuu tulee olemaan täynnä tekemistä, joka viikko pitää sisällään jotakin ja tuntuu kuin en voisi pysähtyä hetkeksikään. Tulevana lauantaina on erään vanhemman sukulaisten syntymäpäiväjuhlat, ja sitä seuraavana päivänä suuntaan jo Helsinkiin. Tiistai-iltana Hartwall Areenalla esiintyy Muse, jota lähden serkkuni ja muiden tuttujen kanssa katsomaan. Yleensähän nämä keikat ja oikeastaan kaikki kyseiseen bändiin liittyvä ovat elämäni kohokohtia, ja lähestyessään valtaavat ajatukseni tyystin, mutta nyt en ole uskaltanut tai ehtinyt ajatella tulevaa keikkaa lähes ollenkaan. Kaikki ajatukseni ovat olleet suunnattuna loppukuussa olevaan Provinssiin, jonne myös tänä vuonna olen lähdössä, tällä kertaa hieman isomman kaveriporukan kesken. Olen niin innoissani festarista, ettei kulu tuntiakaan ilman että ajatukseni harhailisivat sen suuntaan. Olen ehtinyt jo opetella esiintymisaikatauluja, tehdä listaa kaikesta mitä tarvitsen mukaan, ja kaikin puolin suunnitellut reissua ystävieni kanssa. Uskon että koko festariviikonloppu tulee olemaan mahtava, mutta kaikista eniten odotan viimeisen päivän pääesiintyjää Rammsteinia. Bändin keikkahan ei ole minun ensimmäiseni, mutta käsitykseni mukaan settilista on tänä keväänä hieman erilainen kuin aiemmin. Repeän liitoksistani, jos kuulen Engelin livenä.




Koska Musen keikkaan on enää alle viikko, olen pakostakin alkanut nyt pohtia sitä. Kuukausia sitten ostamani permantolippu kaipaa nyt uutta omistajaa, sillä suhteiden avulla olen saamassa paikan bändin guest listiltä, ja ilmaista lippua istumapaikalle. Serkkuni on vaihdellut sähköpostiviestejä Tom Kirkin kanssa kevään aikana, ja meille on luvattu "best seats you can get". Mitä se sitten tarkoittaakaan. Yleensä en pahemmin välitä istumapaikoista keikoilla, niissä ei voi riehua yhtä vapaasti kuin permannolla, ja lähelle pääseminen on mahdotonta. Mutta tällä kertaa hyvä näin. Oikeastaan erittäin hyvä näin, sillä tieto siitä, ettei minun ole täydy jonottaa saadakseni hyvää paikkaa, ja mikä huojentavinta, minun ei tarvitse osallistua siihen kammottavaan juoksukisaan, joka odottaa ovien avautumisen ja eturiviin pääsemisen välissä. Kaikki paljon keikoilla käyvät tietävät varmasti mitä tarkoitan. Nyt oloni on niin rauhallinen kuin se tässä tilanteessa vaan voi olla. Vaikkei meidän ole välttämätöntä jonottaa ennen keikkaa, aiomme kuitenkin mennä areenan edustalle jo maanantaina.

Tapahtumatäyteisen kesäkuun, Musen keikan, Provinssin, juhannuksen sekä ystävän synttäreiden jälkeen tulee hieman rauhallisempi ajanjakso, jolloin tiedossa on mahdollisesti Ilosaarirock, mikäli päätän lähteä sinne, sekä toivon mukaan paljon mökkeilyä, yksi tai kaksi reissua pääkaupunkiseudulle, kaljakellunta ja varmasti vielä paljon muuta. Kunhan ensiksi selviän seuraavista viikoista.

PS. Viime kesänä Musen keikka ja Provinssi olivat yhdessä ja samassa paketissa - ja se oli koko 2015 vuoden paras kokemus. Sitä muistellen, tulevia viikkoja odottaen, seuraavassa videossa on viime keikan, koko festarin, oikeastaan koko vuoden parhaat pari minuuttia:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti