keskiviikko 13. elokuuta 2014

Jurassic Rock 2014

Tänä vuonna en ollut aluksi varma, lähtisinkö Jurassic Rockiin ollenkaan. Monesti aiemmin on käynyt niin, että maksettuani lähes tai jopa yli sata euroa maksavan festarilipun (sekä leirintään omansa tietenkin) olen viettänyt koko viikonlopun vain juhlien ja päättömästi paikasta toiseen vaellellen, näkemättä lainkaan keikkoja ja esityksiä. Nehän ne loppujenlopuksi ovat koko festarin idea. Niin hauskaa kuin Jurassicin leirintäalueella aina on ollut, kun lähes kaikki tutut ovat kokoontuneet samalle alueelle juhlimaan, on 110 euroa melko kova hinta pelkästä ryyppäjäisviikonlopusta ulkotiloissa.

Jurassiciin 2014 kuitenkin julkaistiin muutamia oikein kivoja bändejä ja artisteja (vaikka kokonaisuudessaan esiintyjäkaarti ei ollut minun makuuni sopiva), joita olisi kiinnostavaa nähdä, ja niin monet tututkin sanoivat menevänsä, joten pakkohan se oli hankkia itselleenkiin liput. Nyt jälkeenpäin sanon, että kotiin jääminen ei olisi ollut huonoin vaihtoehto, ja ensi vuonna pohdin asiaa oikein vakavasti ennenkuin lähden tilailemaan lippuja.

Viime perjantaina iltapäivästä lähdin Tian, Jennan ja Julianan kanssa jonottamaan lippuja leirintäalueen portilta. Olo oli tukahduttava kuuman auringon ja painavien kantamusten alla, mutta fiilis oli iloinen ja odottava. Lopulta saimme telttamme muiden tuttujen viereen, joten pikkuinen kommuunikin onnistui saada aikaiseksi. Paljon puhuttu tonttijärjestelmä oli olematon, kukaan ei vahtinut sitä mihin ihmiset telttansa pistivät, mutta 20 euron tonttipantti näytti toimineen hyvin, sillä viikonlopun jäljiltä alue oli hyvin siistissä kunnossa. Kokonaan uusi alue, tänä vuonna festari nimittäin siirtyi Visulahdesta Kenkäveronnimeen, oli oikein kiva. Festarialue oli säälittävän pieni, mutta leirinnässä oli paljon avaraa tilaa.

Päivän mittaan tuttuja alkoi ilmestyä paikalle ja keräännyimme toisen telttakommuunin eteen tappamaan aikaa. Monet olivat ottaneet matkaansa retkituoleja, joten istumapaikoista tuli välillä kilpailua. Festarialueelle ensimmäisenä päivänä pääsin vasta myöhään illalla, kun Flogging Molly, jonka näin viimeeksi vuonna 2011, esiintyi päälavalla. Lähes kaikki tutuistani olivat samalla keikalla, mutta jostain syystä menin sinne yksin. Onnistuin ujuttautumaan hyvälle paikalle, ja keikan aikana muodustuneiden letkajenkkojen mukana kiersin yleisön seassa paikasta toiseen. Välillä olin jopa joutua keskelle pittiä! Ihan kokonaan en katsonut keikkaa, vaan kuultuani muutamat lempibiisini, Float, Drunken Lullabies ja Devil's Dance Floor, päätin palata leirintäalueelle katsomaan olisiko siellä ketään tuttua.

Myöhemmin illalla palasin vielä festarialueelle katsomaan HIMiä, mutta siihen mennessä olin jo väsynyt ja kylmissäni, sekä aivan liian kaukana lavasta nähdäkseni sinne kunnolla (sekä puhelimestani oli loppunut akku joten en saanut otettua yhtäkään kuvaa), joten luovutin nopeasti. Leirintäalueella tuli pyörittyä vielä jokunen tunti, ja noin viiden aikaan aamulla harhailin kotiin nukkumaan.







Flogging Molly

Stig

Kaija Koo



Lyhyiden unien ja suihkun jälkeen palasin alueelle lauantaina hyvissä ajoin, mutta en löytänyt yhtäkään kaveria paikalta, joten jouduin viettämään muutaman tunnin yksin. Kaiken lisäksi saavuttuani leiriimme huomasin telttani olevan kuin myrskyn jäljiltä, kallellaan maassa ja sisällä olevat makuupussi ja retkituoli tunkivat ulos hyttysverkkoon ilmestyneestä reiästä. Yritin tukahduttaa krapulan ja vitutuksen sekaiset tunteeni ja saatuani teltan takaisin pystyyn lähdin katsomaan Stigin keikkaa, jonka aikana löysinkin äitini ja tätini yleisön joukosta. Aiemmin suustani on saattanut kuulla lauseen "en pidä suomenkielisestä musiikista" (ainakin jos se ei ole melankolista rokkia), mutta viime aikoina olen alkanut kuunnella sitä enemmän ja jopa pitää siitä. Kukaan minut tai musiikkimakuni tunteva ei varmaan heti uskoisi, jos ilmoitan pitäväni Stigin musiikista, en kyllä usko sitä vielä itsekään. En mitenkään tarkoita ettäkö hänen musiikistaan olisi outoa pitää, mutta se edustaa hyvin paljolti kaikkea sitä mitä olen musiikissa aina vältellyt. Jostain syystä olen kuitenkin tykästynyt artistiin kovasti, joten keikalle pääseminen oli oikein mukavaa - ja piristävää, ottaen huomioon että tuossa vaiheessa yritin vielä heräillä ja selviytyä edellisestä illasta.

Myöhemmin päivällä kävin nopeasti vilkaisemassa Ky-Mani Marleyn showta, sillä pidän reggae-musiikista hyvin paljon, vaikken sitä usein kuuntelekaan. Näin ystävääni Annikaa festari- ja leirintäalueiden välissä olevalla kävelykadulla, ja lopulta alkoi tuttuja ilmestyä myös teltoille. Jatkoimme hengailua ja säästä nauttimista samaan tapaan kuin edellisenä päivänä, ja iltaa kohden väsynyt olo vaihtui jälleen bilefiilikseen. Eräässä välissä liityimme jopa leirintäaluetta kiertäneeseen porukkaan, jotka soittivat kaiuttimista kappaletta Pitkä kuuma kesä uudelleen ja uudelleen, ja pysähtyivät tuntemattomien teltoille laulamaan. Myöhään yöllä kuskailimme toisiamme paikasta toiseen pienellä kärryllä, jollaisella yleensä raahataan juomia laivareissulta kotiin.

Festarin viimeinen esiintyjä jonka näin oli Kaija Koo. Sitä seurasin anniskelualueelta käsin Helenen, Amandan ja Miiran kanssa. Vaikka harva nuorista kuuntelee Kaijaa normaalisti, niin kuitenkin keikalle mentäessä jokainen tuntuu osaavan biisien sanat ulkoa. Näin on ainakin itseni kohdalla. Tunnelma keikan aikana oli riehakas, ja me tyttöjen kanssa emme voineet olla kiinnittämättä huomiota kitaristiin (oikealta nimeltään Jaska), joka muistutti hämmentävän paljon näyttelijä Norman Reedusia. Tästäkös me saimme aihetta iloon.

Loppuyön vietimme telttojen luona oleskellen, mitään kovinkaan erikoista ei enää tapahtunut. Lopulta, kun suurin osa ihmisistä oli jo lähtenyt kotiin tai kadonnut, kömmin telttaani nukkumaan. Aamulla herättyäni kasasimme telttamme, siivosimme tonttimme ja lähdimme Tian ja Oskun kanssa jatkoille Laajalammelle, Tian kotiin. Muiden avatessa kaljatölkkinsä heti aamusta minä otin muutaman tunnin torkut. Muuten koko päivä meni elokuvia katsellessa ja jäljelle jääneitä juomia hörppiessä. Kotiin pääsin sunnuntai-iltana kymmenen jälkeen.

Festari kokonaisuudessaan oli ihan mukava, vaikkakin aikamoista kaaosta lähes alusta loppuun, ja moni asia olisi voinut mennä paremmin. Vietin paljon aikaa, etenkin keikoilla, yksinäni, telttani oveen ilmestyi ammottava reikä, ja toisin kuin olin suunnitellut, suurin osa esiintyjistä jäi kuitenkin näkemättä. Olisin mielelläni katsonut HIMin keikan tarkemmin, ja lauantaina esiintyneet Clean Bandit sekä pääesiintyjä Nelly olisivat olleet myös näkemisen arvoisia. Mutta jotenkin juuri sillä hetkellä, kun bändi aloittaa ja festarialueelle pitäisi kiiruhtaa, tulee sellainen "njääh en mä kuuntele sitä edes niin paljoa, taidanpa jäädä tähän istumaan kun on tämä juomakin juuri avattu" olo. Myöhemmin vituttaa kuitenkin. Mutta verrattuna joihinkin tuttuihini, jotka eivät käyneet festarialueella kertaakaan koko viikonlopun aikana, neljän-viiden-kuuden esiintyjän (kävin myös vilkaisemassa Anna Abreuta, herraties miksi) näkeminen ei ole huono saldo. Festariviikonloppu oli toiminnantäyteinen ja oli ohi hujauksessa. Ensi vuonna mietin osallistumistani todella tarkasti.

Yleensä tykkään kuvailla joka paikassa ja paljon, mutta tällä kertaa valokuvia tuli festarilta todella laihasti, suurin osa niistä oli spontaanisti räpsittyjä ryhmäselfieitä. Tässä muutama niistä, ja postauksen lopusta löytyvät Flogging Mollyn ja Stigin keikoilta kuvaamani videot.

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti