sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Eurovision Song Contest 2013

Tänä vuonna Eurovision-laulukilpailu järjestettiin Malmössä, Ruotsissa, sillä viime vuoden kisan meni voittamaan yksi silloisista inhokeistani, Loreen kappaleellaan "Euphoria". Vuosi vuodelta musiikin taso tuntuu laskevan alemmas ja alemmas ja tänä vuonna en löytänyt 39 osallistujamaan joukosta kuin muutaman hyvän kappaleen. En jaksanut kuunnella kaikkia kappaleita kunnolla, vaan sivuutin semifinaaleissa pudonneet esiintyjät ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen. Niiden joukosta ei löytynykään yhtään erityisen hyvää, jonka olisin toivonut finaaliin. Tiistaina ja torstaina olivat siis semifinaalit, joista jälkimmäisestä Suomen Krista Siegfrids pääsi jatkoon. "Marry Me" -kappale ei tosiaan ole parhaimmasta päästä, mutta peittoaa suurimman osan tämän vuoden lauluista.





Lauantain finaaliin pääsivät Suomen lisäksi Moldova, Liettua, Irlanti, Viro, Valko-Venäjä, Tanska, Venäjä, Belgia, Ukraina, Alankomaat, Unkari, Azerbaijan, Georgia, Romania, Norja, Islanti, Armenia, Malta, Kreikka, isäntämaa Ruotsi sekä rahoittajamaat Ranska, Italia, Espanja, Saksa ja Iso-Britannia. Kaikkien näiden joukosta löytyi ainoastaan viisi kappaletta joista todella pidin, sekä muutama ihan kuunneltava. Tämän vuoden voittaja, Tanskan Emmelie de Forest ja kappale "Only Teardrops" kuuluu minun suosikkilistallani ihan kuunneltaviin. Kappale oli oikein mukava, ja nuori tyttö karismaattinen ja herttainen, mutta liian tylsä ja tavallinen, jolle minä en olisi suonut voittoa.

Suosikkini olivat Norjan, Unkarin, Italian, Romanian ja Alankomaiden kappaleet, sekä Kreikan ja Azerbaijanin laulut olivat kelvollisia. Azerbaijanin esityksessä oli upea lasikoppi, jonka sisällä mies"tanssija" liikkui ja pyöri samaan tahtiin laulajan kanssa. Kreikan kappale "Alcohol is free" oli omituinen ja piti sisällään hauskan idean - ja oudot huumorikappaleet pärjäävät Euroviisuissa paremmin kuin normaalissa musiikkibisneksessä. Italian ja Alankomaiden laulut olivat kauniita ja rauhallisia, pidin molempien sävelestä ja tunnelmasta, sekä italian kieli musiikissa vetoaa minuun aina. Romanian kappale oli viisujen oudoimmasta päästä, ja erikoisuus ja mieleenpainuvuus ovat mielestäni useimmiten positiviisia puolia, lisäksi laulaja Cezarilla oli koko kisan mahtavin lauluääni, siitä pisteet. Norjan kappale, vaikka musiikki olikin ristiriidassa lavaesiintymisen kanssa, oli mielestäni todella hyvä ja hieman dramaattinen - pidin paljon heleän naisäänen ja dubstepmäisen taustan yhdistelmästä. Unkarin kappale "Kedvesem" oli pirteä, suloinen ja kuulosti mielenkiintoiselle kotikielellään laulettuna. Kappale on sellainen joka saa hymyn nousemaan huulille.

Suomi.


Tanska.


Azerbaijan.



Romania.

Vähiten pidin Valko-Venäjän (kaikki tämän tyyppiset kappaleet kuulostavat aivan samalle), Ukrainan (tylsä ja ärsyttävä, lisäksi en ymmärrä mikä pointti oli tuoda Amerikan pisin mies, oli sitten ukrainalaissyntyinen tai ei, lavalle käväisemään), Georgian (en enää edes muista miten laulu meni?), Saksan (yhdennäköisyys edustuskappaleella "Glorious" ja viime vuoden voittajalla on sokaiseva, lisäksi maa selkeästi yritti kalastella suosiota pistämällä lavalle maailmankuulun bändin), sekä Venäjän (en jaksa kuunnella enempää "maailmanrauha, rakastetaan kaikki toisiamme ja pidetään käsistä kiinni"-lurituksia) kappaleet. Kaikki muut näiden ja suosikkieni väliltä olivat tylsähköjä tai mitäänsanomattomia.

Tietysti sitten nämä mitäänsanomattomat ja ärsyttävät olivat koko muun Euroopan mielestä upeita, sillä pisteitä jaettaessa lähes kaikki kympit ja kahdettoista menivät samoihin maihin. Tietty myös minun suosikkini saivat pisteen tai kaksi silloin tällöin, ja Azerbaijan oli kärkikolmikossa lähes koko kisan, ja sijoittui lopulta toiseksi. Norja pääsi jopa neljänneksi, ja muut suosikkini sijoittuvat huonommin. En oikein ymmärrä mihin suuntaan ihmisten musiikkimaku on lähtenyt, kun nykyään kisassa parhaiten pärjäävät ovat kaikki samanlaisia, tylsähköjä poppi- tai disco-biisejä. Jokainen tämän vuoden edustuskappaleista on varmasti ainakin jonkun mielestä hyvä, mutta silti toinen maa sai yli 200 pistettä, ja toinen alle 10. En voi olla ihmettelemättä mistä tämä huima ero johtuu. Olisi muutenkin jännittävämpää jos kisa olisi tasaisempi ja voittaja selviäisi vain muutamien pisteiden erolla. Tänä vuonna voitti taas yksi ennakkosuosikeista, joka ei mielestäni ollut tarpeeksi omaperäinen ansaitakseen tittelinsä. Ehkä ensi vuonna Tanskan viisuissa näemme monipuolisemman valikoiman erilaisia musiikkiesityksiä. Tai sitten esitykset ovat jo sitä luokkaa ettei koko showta kehtaa katsoa.




Unkari





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti