sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kirkkonummi & Ruotsin risteily


Viikko sitten, perjantaina 12.4, lähdin Kirkkonummelle, jossa isäni asuu vaimonsa Hennan kanssa. Vaikka he ovat asustaneet siellä jo usean vuoden, tämä oli ensimmäinen kerta kun lähdin heidän luokseen kyläilemään. Vietin heidän kanssaan kuusi päivää, ja kävimme myös isän kanssa pienellä risteilyllä Tukholmassa. Kirkkonummi on hyvin lähellä Helsinkiä, joten juna- ja bussimatkat kestävät kaupunkien välillä kestävät alle tunnin.

Kirkkonummi on pieni paikka, joten lauantai-päivänä sitä kiertäessämme aikaa ei kulunut paria tuntia pidempää. Paikka vaikutti sellaiselle, jossa ei juuri koskaan tapahdu paljoakaan, ja kaikki asukkaat tuntevat toisensa, mutta toisaalta juuri tuollainen pieni, rauhallinen, hieman maaseutua muistuttava alue on mukavaa vaihtelua suurempiin kuvioihin (ei sillä että Mikkelikään mikään suurkaupunki olisi). Näin keväällä, joka paikan ollessa puoliksi sulaneen lumen ja kuran peitossa, luonto ei ole kauneimmillaan, mutta otin silti muutamia kuvia lauantaina, tehdessämme kävelyretken halki keskustan.





Isäni ja Henna asuvat Heikkilässä, ja historiaa muistavat tietävätkin, että tuo alue kuului neuvostoliittolaisille jatkosodan jälkeen 50 vuoden ajan. Sadan metrin päässä kodistamme, eli niin sanotusti naapurissa, oli Kirkkonummen kuvataidekoulu, vanha ja hiukan aavemainen rakennus, jossa kuuleman mukaan kummittelisi venäläisiä sotilaita. Olenhan muutenkin kiinnostunut kaikesta paranormaalista, ja omituiset tapahtumat, joita rakennuksessa on nähty ja kuultu, herättivät mielenkiintoni. Kahtena iltana lähdimme hiippailemaan taloa kohti, valmiina todistamaan yliluonnollisia tapahtumia, mutta ainoa, mikä talossa liikkui, oli siellä luultavasti yötöissä olleet työntekijät. Hämmästys ja hävetys oli suunnaton kun tajusimme ikkunasta meitä takaisin tuijottavan olevan oikea ihminen, joka luultavasti säikähti meitä enemmän. Tummissa vaatteissa keskellä yötä rakennuksen ulkopuolella hiippailevat hahmot vaikuttivat heidän silmissään murtovarkailta. Toisena iltana kun koetimme onneamme, jaksoimme hetken tuijotella rakennuksen ikkunoista sisälle, mutta vaikka kuinka yritin saada silmiini jotakin mielenkiintosta, ja käytin pienen venäjänkielen varastoni loppuun houkutellakseni sotilaiden henkiä ikkunan eteen, mitään ei tapahtunut. En nyt osaa päättää, oliko meillä vain huono tuuri, vai onko kyseessä vain urbaani legenda, joka ei pidä paikkaansa.





Sunnuntaina minä ja isäni lähdimme paikallisjunalla Helsinkiin ja sieltä kävelypelillä satamaan, terminaalin kautta Viking Line Mariella -laivaan. Vastoinkäymiset alkoivat jo ennen laivaan pääsyä, lisäksi olin väsynyt ja ehkä jopa kipeäkin, ja mietin mielessäni kuinka suuri katastrofi tästä matkasta olisi tulossa. Laivaan päästyämme kaikki alkoikin sujua mukavasti. Laivaan astuessa matkustajista otettiin kuvia, ja minun kuvani päätyi XXL-versiona myyntikojuun, jossa ihmiset tönivät toisiaan ja silmä kovana tarkkailivat kuvia etsien omaansa tai lastensa naamaa. En nyt sanoisi että oma kuvani oli mitenkään erityisen hieno, mutta isä halusi sen muistoksi ja osti sen.






Laivassa oli kaksi yökerhoa, karaokebaari ja jokin iskelmähumppa-ABBA-tanssipaikka, jossa viimeisenä iltana esiintyi pieni ranskalainen ryhmä tanssien ja laulaen. Laivalla oli siis meneillään Ranska-viikko, ja teemaa oli näkyvissä joka puolella. Osallistuin karaoke-baarissa järjestettyyn Pariisi-tietovisaan jonka voittajalle oli luvassa luksusristeily. En tietenkään voittanut, mutta kaikkien osallistujien kesken arvotaan Ranskan matkaa, joten vielä en heitä toivoa hukkaan. Myöhemmin illalla isä kävi karaokessa laulamassa, ja yritti suostutella minuakin lavalle, mutta biisilistalta ei löytynyt yhtäkään laulua, jonka sanat olisin muistanut tarpeeksi hyvin.










Keskellä yötä merellä oli jäätävän kylmä ja jos kannelle uskaltautui astua, tuuli oli viedä kameran, laukun ja jopa hiukset mennessään. Pysyttelimme mieluusti sisätiloissa suurimman osan illasta, mutta muutamaan kerran menimme ulos katselemaan synkkiä maisemia - jos sitä voi sanoa katselemiseksi, nimittäin yhdessä vaiheessa sumu oli niin sankkaa, ettei ulkona nähnyt kahta metriä pidemmälle. Merelle tuijottaessa ainoa mitä näin, oli tummanharmaata sotkua, ja joka puolella ympärillä kuului aaltojen ja tuulen meteliä. Sää oli kaikessa ankeudessaan mielestäni melko taianomainen, ja niinpä aloin kertoa isälle Krakenista, Lentävästä Hollantilaisesta ja Titanicin jäävuoresta.








Huono sää jatkui myös seuraavana päivänä, kun tarkoituksemme oli kierrellä Tukholmassa. Niinkin yksinkertaista kun satamasta on kävellä keskustaan suoraa tietä pitkin, me onnistuimme eksyä ja kiersimme paikasta toiseen melkein tunnin, ennenkun löysimme oikean kadun ja kaksi tai kolme vierekkäistä H&M-liikettä. Vaikka tarkoitukseni oli ostaa sieltä mekko, joka Mikkelin H&M-liikkeestä oli jo loppunut, en jaksanut edes sovittaa vaatetta, kun tajusin sen olevan paljon Suomen hintoja kalliimpi. Tai no tiedä häntä, en ole vieläkään selvillä euron ja kruunun kursseista, ja niistä saimmekin aikamoisen sotkun aikaan palattuamme takaisin laivalle.




Taxfreesta ostin kotimatkalle hieman karkkia, kaksi kartonkia tupakkaa ja litran Jägermeister-pullon jonka mukana tuli mitä suloisin hirvenpää-kaatonokka. Juoma itsessään on todellista myrkkyä mutta en voinut vastustaa kiusausta, niin hieno tuo kaatonokka mielestäni oli. Löysin kuvan kyseisestä esineestä myös netistä, sen näet tästä. Maksaessani ostoksia annoin kassalle kaikki nostamani kruunut, ja loput maksoin euroilla kortiltani. Hytissä aloin tarkastella kuitteja ja kävi ilmi, että kurssimuutosten vuoksi kruununi olivat arvoltaan vähemmän kuin ne olivat silloin, kun vaihdoin ja nostin ne. Tämän takia noin 12 euroa katosi kuin tuhka tuuleen. Kävin infossa kyselemässä asiasta ja tiskin takana seisonut mies kertoi minulle että kurssit, rahan arvo ja ties mikä vaihtelee joka paikassa, etten ole hävinnyt yhtään mitään. Oma matikkapääni ja pankkitilini kertoo muuta, mutta eihän sille mitään voi. Olin vihainen itselleni siitä että menin alunperinkään vaihtamaan euroja kruunuiksi, joilla en loppujen lopuksi tehnyt mitään, ja vitutus oli melkein pilata loppumatkan.

Toisessa yökerhoista oli maanantai-iltana tietovisa, joihin arvottiin kuusi osallistujaa drinkkien mukana tulleiden arpalippujen perusteella. Meillä oli isän kanssa yhteensä 3 arpalippua, mutta koska olin väsynyt ja pahalla päällä, olin jo valmiiksi päättänyt etten osallistu visaan vaikka minulla olisi mahdollisuus. Uskomaton tuuri osui kohdallemme, ja kaikki kolme arpaamme tuli valituksi, mutta istuimme molemmat vain paikallamme reagoimatta asiaan, sillä kumpaakaan ei huvittanut lähteä lavalle kisaamaan. Katsoimme kuitenkin kisan ja arvailimme itse vastauksia tehtäviin, ja kisan jälkeen vitutukseni kasvoi huippulukemiin, kun tajusin että olisin saattanut jopa voittaa kilpailun, jos olisin siihen osallistunut. Kerrankin kun minulla olisi ollut hyvä onni jossakin, huono fiilikseni ja ärtymykseni esti minua osallistumasta kisaan ja voittamasta luksusristeilyä kahdelle. Tyypillistä...
 

Ei mennyt kuitenkaan kauaa, kun olin jo paremmalla tuulella, ja loppuajan kiertelimme ympäri laivaa, katsoimme live-esitystä ja juttelimme tuntemattomien ihmisten kanssa. Laivalla ihmiset tuntuvat olevan tavallista sosiaalisempia, tuntemattomat ihmiset tulevat juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia tuosta vain. Mielestäni se on mukavaa, ja uskon että siihen vaikuttaa se, että olemme kaikki yhdessä suljetussa paikassa, ja suurin osa ihmisistä on niin sanotusti juhlatuulella. Hyvä kestustelunavaus on yleensä kysyä toiselta mistä hän on kotoisin ja kenen kanssa hän on tullut risteilylle. Ensimmäisenä iltana laivalla minulle tuli juttelemaan pariisilainen mies, ja saimme aikaan kiinnostavan keskustelun hänen kotikaupungistaan. Hän, monien muiden joukossa, yllättyi kuullessaan että minä ja isäni olemme tosiaan isä ja tytär - en tiedä näyttääkö isäni kaikkien mielestä niin nuorelle, vai näytänkö minä jotenkin vanhalle.





Risteily oli oikein mukava, hetkellistä vitutusta ja laivan keinumisesta johtuvaa pahoinvointia lukuunottamatta. Ruoka ja juomat olivat hyviä, ja vaikka laiva oli pieni ja menoa oli aika vähän, se riitti minulle. Pidän risteilyistä todella paljon, idea siitä että suuri joukko ihmisiä on viettämässä aikaa ja juhlimassa samassa paikassa, rajatulla alueella, jossa on paljon viihdykkeitä ja ohjelmaa, hyvää ruokaa ja mahdollisuus shoppailla kaikkea kivaa, on melko lähellä paratiisia minulle. Lisäksi pidän monien laivojen sisustuksesta ja tyylistä - monia kerroksia, suuria auloja ja sokkeloisia hyttikäytäviä, jotka tuovat mieleen Hohto-elokuvan... Laivaristeilyt ovat todella minun mielestäini ajanvietettä. Haluaisin pian uudelleen, isolla ystäväporukalla olisi hauskaa lähteä ihan oikealle bileristeilylle, ja mahdollisesti useamman päivän kestävälle.














Tiistaina palasimme Helsinkiin ja otime terminaalin edestä taksin suoraan kotiin Kirkkonummelle. Olimme todella väsyneitä ja koko päivä meni koomaillessa, elokuvia katsellessa ja kävimme nukkumaan todella aikaisin - en jaksanut enää edes lähteä Kuvataidekoulua tutkimaan. Keskiviikko-päivä menikin linja-autossa istuessa kotimatkalla takaisin Mikkeliin.


PS. Sain selville mielenkiintoisen faktan isän puolen suvustani, Marttisista. 1700-luvulla Amerikassa asui poliitikko nimeltä John Morton, joka oli yksi Yhdysvaltojen itsenäisyystodistuksen allekirjoittaneista henkilöistä. Hänellä oli juuret Suomessa, hänen isoisoisänsä oli suomalainen Martti Marttinen, ja suku asui Rautalammilla. Tämä mies on jonkinlainen "esi-isä", toisinsanoen sukua minulle ja isäni puolen suvulle. Olen aina ollut kiinnostunut tietämään jotakin sukuni historiasta, ja pelännyt salaa ettei siitä löytyisi mitään kiinnostavaa tai merkittävää, mutta nyt voin sanoa, ettei sitä pelkoa ole. Miehestä löytyi myös oma Wikipedia-sivu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti