maanantai 17. syyskuuta 2012

Naamiaisbileet

Eilen ystäväni Milla täytti 19 vuotta, jota juhlistimme pienen kaveriporukan kesken jo perjantaina. Juhlat olivat melko pienet, sillä juhlapaikankin Milla oli saanut käyttöönsä vasta päivää aiemmin. Paikalla meitä oli parhaimmillaan 13 henkilöä, mutta minun mielestäni tällaiset pienen mittakaavan juhlat ovatkin ehkä parempi kuin suuret bailut, jossa yhteishenki ei ole niin tiivis.

Teemana juhlissa oli naamiaiset, joten vihdoinkin sain tilaisuuden ottaa käyttööni Punanaamiosta ostamani silmikko. Kuten arvattavissa oli, kaikki eivät olleet jaksaneet pukeutua, mutta se ei kuitenkaan haitannut, sillä minäkin heitin epämukavan maskini nurkkaan illan edetessä.

Juhlien aikana sain muut suostuteltua mukaan Hitler-juomapeliin, joka eteni hauskasti huolimatta siitä että säännöt tuppasivat unohtumaan vähän väliä. Osa meistä innostui myös pelamaan Slender-tietokonepeliä pimeässä huoneessa ja muiden ollessa hiiren päässä minä intouduin pätemään pelitaktiikkatiedoillani, jotka olin opetellut netistä.

Milla oli ostanut kolme pientä kakkua, joista osa jäi syömättä ja synttärisankarin mukanaan tuoma leikkiase joutui loppuillasta keskelle leivosta, mikä aiheutti hämminkiä juhlijoiden joukossa. Minä myös pidin Millalle lyhyen onnittelupuheen, jota valitettavasti kukaan ei dokumentoinut videolle.

Juhlat olivat hauskat ja täynnä toimintaa sekä pieniä onnettomuuksiakin, ja juuri ennen kotiin lähtöä kävelimme lähistöllä olevaan Mc Donaldsiin, jossa jonotimme minun ateriaani autokaistalla seisten. Bileet loppuivat minun mielestäni hieman liian aikaisin, mutta kokonaisuudessaan ilta oli todella mukava.

Tässä muutamia kuvia, joiden laatu ja taso hipoo juuri ja juuri tyydyttävää (minun osaltani ainakin):









televisiosta tuli Epic Movie!

juhlakalu oli pukeutunut prätkätytöksi ja
joi lahjalasistaan shamppanjaa.


Tia oli pokemonkouluttaja.






1 kommentti: