torstai 5. heinäkuuta 2012

Strawberries, cherries...

Äidilläni oli eilen synttärit, neljäskymmenestoinen kerta jo ja Amerikassa juhlittiin. Täällä meillä sen sijaan ei juhlittu, sillä äitini ei jaksa koskaan tehdä suurta numeroa asiasta eikä "koskaan toivo lahjojakaan", miltei suuttuu jos sellaisia sattuisi saamaan. Kuitenkin tälläkin kertaa hänelle luvattiin ilmainen Tallinnan risteily, jonne hän lähtee huomenna serkkuni kanssa, ja toiselta suunnalta sukua hän sai lipun Madonnan keikalle - enkä usko että häntä voi kamalasti suututtaa nämä lahjat.




Jokatapauksessa, menimme eilen mökille koko päiväksi (lähdimme päivällä kolmen aikaan mutta minulle se tuntui aamulta). Suurin osa päivästä meni erittäin tylsästi kun odottelin serkkujeni saapumista, mutta onnistuin tappaa aikaa ottamalla aurinkoa ja lukemalla Hohtoa. Lisäksi kiersin pikku-veneellämme järveä ympäri, sekä illalla pääsin vihdoin heittämään talviturkin, ja saunaan ensimmäistä kertaa varmaan pariin vuoteen. 

Ja joka hetki kun ehdin, valokuvailin paska-kamerallani kaikkea ja kaikkia ympärilläni. Sitä varten tämäkin postaus oikeastaan on, laitan jälleen uuden annoksen turhia mutta ehkä jonkun mielestä kivoja ja kesäisiä kuvia. Eli melko turhanpäiväinen postaus tulossa jälleen, mutta kuvia löytyy!










Tähän väliin haluan tunkea muutaman kuvan itsestäni joita räpsin veneessä istuessani. Kyllä, tiedän, nämä kuvat ovat kaikki melko samankaltaisia keskenään ja minulla on aurinkolasit päässä kaikissa mutta en ollut erityisen panostanut lookkiini mökkireissua varten tai jaksanut keksiä erikoisia poseerauksia. Tässä nyt kuitenkin pari:








Ja tässä loput, kesäfiilis-kuvia, parhaimmat minkä kamerallani sain otettua. Voi kuinka toivonkaan saavani järjestelmäkameran, kaikki olisi niin paljon helpompaa ja selkeämpää.


















P.S.

Tänään tuli postissa kaikkea mukavaa, muutamia vaatteita ja laukku, sekä hieman lisää Discshopin leffoja! Olen taas järjestänyt dvd-hyllyni uudelleen ja nyt yritän ostaa elokuvia sen perusteella miten saisin täytettyä eri lokerikot hyllystä tasaisesti, siksi mukana ovat nuo suomalaiset, joita en yleensä suosi!









1 kommentti:

  1. Joukosta löytyi muutamia oikein kivoja kesäisiä kuvia, vaikka tosiaan vähän turha postaus olikin!

    VastaaPoista