tiistai 22. toukokuuta 2012

Eurovision Song Contest 2012

Tänään illalla klo 22 starttaa tämän vuoden Eurovision Song Contest, lyhyesti ESC, ja suomalaisittain Euroviisut, joka järjestetään vuosi sitten kilpailun voittaneessa Azerbaijanissa, Bakun kaupungissa. Olen seurannut laulukisoja aktiivisesti vuodesta 2007 (Suomen voitettua) lähtien, ja edelleen kuuntelen vuosien takaisia kappaleita. Eurovision-musiikki ei ole samanlaista kuin joka päivä radiossa soitettava, koska eri maiden lauluissa tulee esille eri kulttuureja. Välillä lauluista tehdään tarkoituksella omituisia, jotta ne herättäisivät huomiota ja saisivat pisteitä. Kuka muistaa esimerkiksi vuoden 2007 Unkarin esityksen, Dancing Lasha Tumbain, tai vuonna 2008 Bosnian "pyykkinarushown", Pokusaj'n?

Ennen kuin alan puhua tämän vuoden musiikkitarjonnasta, jota olen tutkiskellut viime viikkoina, palaan hetkellisesti takaisin ajassa, ja listaan alle viimeisen viiden vuoden suosikkikappaleitani - tai niitä jotka jäivät parhaiten mieleeni syystä tai toisesta. Youtubeen kuuntelemaan kappaleen pääsee klikkaamalla esittäjän ja laulun kohdalla olevaa linkkiä:



2007
Valko-Venäjä: Koldun - Work Your Magic


2008
Bosnia & Herzegovina: Laka - Pokusaj


2009
Bosnia & Herzegovina: Regina - Bistra Voda


2010


2011
Bosnia & Herzegovina: Dino Merlin - Love in Rewind





Myös tänä vuonna valikoima on mielenkiintoinen, ei ehkä niin monipuolinen ja tasokas kuin aiemmin, mutta monien surkeiden ja tylsien laulujen seassa on pari jopa todella hyvää.








Aloitanpa Suomen tämänvuotisella edustajalla. Pernilla Karlsson laulaa meille ruotsiksi, kappaleen När jag blundar. Ensinnäkin, miksi Suomi laulaa ruotsiksi? Kalastellakseen ruotsalaisten ääniä? No, kyllä tuon voin vielä antaa anteeksi, sillä kieli on kauniin kuuloista laulettaessa. Kappale on rauhallinen, kuten on todella moni muukin tänä vuonna, mutta meidän edustajallamme on enemmän sellaista, miten sen nyt sanoisin... yritän sanoa, että Pernillan laulu on hieman kesäinen ja iloisen oloinen, kun taas muiden maiden balladit yrittävät olla dramaattisia ja oopperamaisia. Mutta on Suomen edustuskappale ihan hyvä, parempi kuin moni muu, ja ei olisi kovinkaan yllättävää jos pääsisimme finaaliin asti. Tänään se nähdään.

Kuuntelin kaikki tänä vuonna kilpailevat 42 laulua, ja löysin vain muutaman, josta oikeasti pidin. Joinakin aiempina vuosina musiikkivalikoima on ollut monipuolinen ja siten paljon parempaa tasoa, esimerkiksi viime vuonna jopa yli puolet kappaleista oli mielestäni hyviä. Mutta tänä vuonna neljännes on tylsiä ja unettavia balladeja, muutama ärsyttävä disko-tanssi-poppi-jumputus-biisi, pari yli ampuvaa, omistuista ja raivostuttavaa, joita kuunnellessaan en voi olla miettimättä mikä kyseisen maan ihmisiä vaivaa halutessaan tämän edustavan heitä.

Isäntämaan Azerbaijanin edustuskappale When the music dies on juuri niitä, omia sanojani lainaten, unettavia balladeja, jotka saattavat olla ihan kauniita, mutta joita en koskaan jaksa kuunnella loppuun. Mitään erityistä vikaa ei tässä kappaleessa ole, mutta minua ärsyttää huomata, että vuosi toisensa jälkeen Azerbaijan lähettää lavalle joko naisen, tai vaihtoehtoisesti naisen sekä miehen, laulamaan rakkaudesta. Niin kauan kun muistan, tätä maata on edustanut joka toinen kerta sympaattinen ja täydellisesti yhteen laulava duo (viime vuonna Ell & Nikki, kolme vuotta sitten Aysel & Arash), joka toinen kerta yksinäinen, kaunis nainen. Vaihtelu voisi virkistää, mutta ensi vuonna maa luultavasti lähettää matkaan jälleen uuden kaksikon.


Azerbaijanin esiintyjät viime vuosina

Tämän vuoden pahimmat flopit ovat Georgian esitys I'm a Joker, Montenegron Euro Neuro (joka pelkällä nimellään jo varoittaa mauttomuudesta) sekä San Marinon The Social Network Song. Minkälainen ääliö tekee laulun Facebookista? Joku taisi kuvitella että FB laulun aiheena toisi paljon positiivista huomiota, mutta vaikka suunnitelma onnistuisi ja Euroopan pahimmat naamakirja-addiktit antaisivat äänensä San Marinolle, ei sekään pelastaisi tuota tökeröä ja ärsyttävän pirteää kappaletta.

Myös Ruotsin edustuskappale Euphoria kuuluu inhokkeihini tänä vuonna, ei siksi että se olisi mitenkään huono, mitä se ei ole, mutta olen kuullut jo usealta taholta hehkutusta keskinkertaisesta cascada-tyylisestä poppibiisistä, mikä pilasi viimeisenkin mahdollisuuden siihen, että voisin pitää laulusta. Toivon todella, ettei Ruotsi voita, sillä Euphoria ei todellakaan ole niin mahtava kuin kaikki sanovat.

Kappaleita, joista tänä vuonna sen sijaan pidän, tulee Unkarista, Saksasta, Iso-Britanniasta, Sveitsistä, Venäjältä (vanhat babushkit laulamassa "party for everybody" on hauska idea ja kappale melko tarttuva) ja Makedoniasta.




Suosikkini ovat Italian kappale, L'Amore È Femmina (ihana jazz-meininki), Islannista, Moldovasta, Slovakiasta, ja Irlannista. Positiivinen yllätys oli huomata, että viime vuonna ilahduttanut Irlannin kaksospojat John ja Edward ovat jälleen täällä, tällä kertaa kappaleella Waterline, joka on vähintään yhtä menevä kuin edellisvuoden Lipstick, vaikka siitä puuttuukin sama "fiilis". Toivottavasti pojat pärjäävät tänä vuonna paremmin!


how cute? Pelkkä kaksikon karisma riittäisi voittoon, mutta myös kappale on hyvä!




Islannin edustuskappaleessa on jotain hieman mystistä ja fantasia-tyylistä.




Moldovan kappale on hieman erikoisempi, juuri
sellainen joista pidän. Iloista ja menevää.


Tänään illalla saamme sitten nähdä kuinka käy Pernillan, pääseekö Suomi finaaliin asti, ja minä jännitän myös Irlannin, Moldovan ja Islannin puolesta. Torstaina valitaan viimeiset finaaliin pääsijät ja lauantai-iltana kilpailu ratkeaa finaalissa. Toivottavasti tänä vuonna voittaa joku joka sen ansaitsee, ja toivottavasti voitto menee maahan, johon on halpaa matkustaa, jotta ensi vuonna pääsisin livenä paikalle.




P.S. Tässä on linkki youtube-videoon, minun viime vuonna tekemääni top-listaan vuoden 2011 suosikkikappaleistani. Osa kappaleista on kyllä jo vaihtanut paikkaa keskenään, mutta videon tekeminen oli hauskaa, joten ehkä teen samanlaisen tänäkin vuonna, torstain semifinaalin jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Biisi FACEBOOKISTA? Taitaa olla aika addiktoitunutta kansaa San Marinossa. No, ainakin saa nauraa jollekin tylsien balladien joukossa. Itse en ole vielä kuunnellut yhtä ainutta Euroviisukappaletta. Taidan tehdä sen vasta finaalin häämöttäessä. Minulla on niin paljon muutakin tekemistä nyt, ettei ole aikaa tsekata kaikkia kappaleita.

    Lauantaina jännitetään yhdessä voittajaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, viisukatsomo pystyyn ja ostetaa jotai pientä evästä! :9

      Äsken selvisi ekat finalistit, Suomi ei sitten päässyt jatkoon, mutta Irlanti, Islanti ja Moldova pääsi, hyvä niin :) Jedward on niin söpö :D

      Poista