torstai 19. huhtikuuta 2012

summertime comin' !

Aamulla herätessäni katsoin ulos ikkunasta ja heti ensisilmäykseltä oli selkeästi huomattavissa kesän lähestyminen. Harvat lumikinokset sulavat hyvää vauhtia väistyen vihreän tieltä ja aurinko tuntuu ylettyvän joka nurkkaan. Lämmön voi tuntea ikkunan lävitse sänkyyn asti. Kadut olivat vielä 9:00 aikoihin tyhjillään ja minä viimeaikaisen valve- ja unirytmini huomioon ottaen todella aikasin jalkeilla, mutta tuo pelkkä kesäisen maiseman näkeminen tai minut yhtäkkiä pirteämmäksi kuin pitkiin aikoihin olen ollut. Okei, tämä alkaa kuullostaa todella imelältä maailman ja elämän kaunistelulta, mutta minkäs sille voi. Kesä alkaa vihdoinkin tulla ja jopa minä alan heräillä talvihorroksestani.







Olenhan jo monet kerrat aikonut aloittaa lenkkeilyn ja säännöllisen liikunnan harrastamisen, mutta jotenkin suunnitelmani on joka kerta kaatunut muutaman päivän ahkeran kuntoilun jälleen. Ongelma on siinä, etten koskaan päivisin viitsi lähteä ulos kävelemään, sillä aina on jotain "parempaa tekemistä". Tänään, yllättävän energisena jo aamusta (johtunee eilisistä siidereista ja viinilasista? aina alkoholipitoisen illan jälkeen herää aikaisin) mieleni olisi tehnyt laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä juoksulenkille, mutta sen sijaan aloitinkin aamuni herkkuaamiaisella, juustosämpylöitä, hedelmäjogurttia ja suklaata, appelsiinimehua ja Pirkan päärynäsiideriä (alkoholintonta tietenkin), sekä katsomalla viimeisimmäksi ostamani Disney-elokuvan.






Mutta tänään kuitenkin löysin lenkillä käymisen ongelmaani sopivan ratkaisu - tästä eteenpäin herään joka aamu varhain ja lähden lenkille ensitöikseni. ...Saa nähdä, kuinka kauan tätä kestää :D


Aiemmin olen täällä blogissani kertonut käyneeni vielä joku aika sitten kahta matemaatikan kurssia, jotka minun on vielä saatava läpi valmistuakseni tänä keväänä. Kokeet olivat jo melkein kolme viikkoa sitten ja luulin feilanneeni molemmat ihan kokonaan, mutta kävipä ilmi, että pääsin molemmista läpi, vaikkakin sain vain 5. Olen silti todella huojentunut, ettei enää tarvitse tehdä mitään kuin kynsiä pureskellen odotella YTL:n antamia koetuloksia.


Liityinpäs muutama päivä sitten Pottermoreen, HP-sarjan faneille tarkoitetulle sivulle, mikä on täynnä kaikkea ihanaa ja mielenkiintoista! Odotin sivustolle pääsemistä viime syksystä asti ja nyt viimein sinne pääsin, ja kävin koko Viisasten kiven läpi hetkessä. Nyt joudumme, minä ja kaikki muut käyttäjät, kärsimättömänä odottamaan milloin pääsemme Salaisuuksien kammion pariin.



Lajitteluhattu pisti minut Luihuiseen, mistä olen todella onnellinen ja ylpeä. "Slytherin will help you on the way to greatness". Paras tupa, ei pahalla ketään kohtaan. Jos olisin joutunut mihinkään toiseen tupaan, ja etenkään yhteen nimeltämainitsemattomaan kelta-mustaan, en varmaan viitsisi edes käydä sivulla. :D
Olen aivan hullaantunut Pottermoreen, vaikka Milla väittääkin sen olevan tylsä. No ehkä jos minäkin odotan seuraavat 8kk että pääsen eteenpäin tarinassa, ehkä voin hiukan tylsistyä.
Käyttäjätunnukseni sivulla on ThornLumos16649, minut saa tottakai lisätä kaveriksi, hyväksyn kaikki! Ja niille potter-faneille, jotka eivät vielä ole sivulla, suosittelen lämpimästi!


Hyvää alkavaa kesää kaikille!



P.S. Postissa tuli muutama päivä sitten vaatteita ja kengät, jotka tilasin boohoo.comista, ja olisin laittanut blogiin kuvia uusista asuistani, mutta surkeat digikamerani irtisanoutuivat tehtävistään lopullisesti. Asia on jo hoidossa sinänsä, olen alkanut vihjailemaan äidilleni että olisi mukavaa saada esimerkiksi yo-lahjaksi järjestelmäkamera. Oikeastaanhan olen puhunut asiasta jo vuosia, mutta kukaan ei kuuntele tai sitten vain ymmärrä minua, joten välillä täytyy vähän huutaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti