torstai 23. helmikuuta 2012

Penkkaripäivä ja abiristeily 2012

Penkkarit:



Viime torstaina oli penkkaripäivä ympäri Suomea, myös meidän rakkaassa Mikkelin lukiossamme. Abitoverini olivat keksineet mitä hienompia asuja ja hahmoja, joiden rinnalla oma piru-asuni tuntui tylsältä ja tavanomaiselta. Olin silti tyytyväinen omaan puvustukseeni, eikä vaatekappaleiden ja asusteiden yhteishinta 130 euroa haitannut niin paljoa, kun niitä voi käyttää myöhemminkin.

Koulupäivämme alkoi yhdeksältä aamulla (laittautumiseeni meni kaksi edeltävää tuntia) ja koulumme kakkosluokkalaiset olivat järjestäneet meille ohjelmaa, joka sisälsi lauluja, kisoja ja kaikkea muuta mielenkiintoista. Minua ärsytti vain se kun jouduin istumaan oman ryhmäni kanssa, erossa ystävistäni.

Myöhemmin päivällä kiertelimme tyttöjen kanssa ympäri koulun käytäviä, viskoimme karkkeja luokkiin ja portaikkoon ja juttelimme ihmisten kanssa. "Aamuja nolla" en paljoa huudellut, sillä se ei minun osaltani ollut totuudenmukaista, ja ajatus tulevista matematiikantunneista ärsytti. Pysyin koko aamupäivän koulullamme, en joidenkin muiden tavoin jaksanut lähteä entisille kouluille, sillä molemmat peruskouluaikaiset kouluni, Siekkilän ala-aste ja Kalevankankaan ylä-aste, ovat muuttaneet uuteen rakennukseen, joten en nähnyt kouluilla vierailemisessa mitään ideaa.




Puolenpäivän jälkeen lähdimme rekka-ajelulle kaupunkiin. Meidän luokan rekan sivuja koristavat banderollit sanoivat "I'M ABI AND I KNOW IT" ja "5 ällää vitsi vitsi 5 aata haittaakse?". Todella hyvää työtä oli tehty, olen ylpeä luokastamme! Auton lavalla oli jäätävän kylmä, mutta yritin silti pitää hymyä yllä ja viskoa karkkeja kaduille - etenkin aina sukulaisia tai suloisia pikkulapsia nähdessäni.

Ajeluiden jälkeen koulupäivä loppui. Muutamaa tuntia myöhemmin menin kiinalaiseen ravintolaan Anniinan ja Annin (joka missasi koko penkkaripäivän krapulansa takia) syömään ja kerroin heille päivästä kaiken minkä suinkin pystyin muistamaan. Tämän jälkeen menin kotiin, katsoin televisiota, yritin korjailla asuni typerännäköistä häntää, aloin vihdoinkin juomaan ja valmistautumaan iltaan.

Anni innostui kuvaamaan minua ravintolassa.


Abeille oli järjestetty illaksi ohjelma Wilhelm-baarissa, jonne minäkin suuntasin lopulta ystävieni kanssa. Illan aikana lauloin karaokessa peräti neljä kappaletta, tanssin - oikeasti ja vielä paljonkin -, rupattelin tuttujen kanssa, sotkin tyttöjen vessan peiliä Ilonan kanssa, melkein kadotin pirunhäntäni ja ilkeilin ällöttävälle vanhalle miehelle joka yritti houkutella minua ja Millaa mukaansa tupakalle. Kotiin lähdin jo ennen kolmea, vaivalloisesti sain irti irtoripseni ja piilolinssini, nukahdin nopeasti, eikä aamulla edes väsyttänyt niin paljoa.



Ennen baariin menoa aloittelimme iltaa Millan ja Sannan kanssa Sannalla.



Abiristeily:

Seuraavana aamuna lähdimme klo 11 koulun pihalta busseilla kohti Helsinkiä ja satamaa. Matka sujui rattoisasti, eväinämme pahaa Diesel-likööriä ja Gin Lemonia, musiikkia kuunnellen ja minä räpsin kuvia Annin hienolla kameralla.




Pysähdyimme Renkomäen ABC:lle tankkaamaan.


Lopulta olimme perillä ja pitkän odottelun ja hyttiavainten jaon jälkeen pääsimme terminaaliin. Siellä aloitimme - tämän jokainen M/S Baltic Princessillä 17.-18.helmikuuta ollut muistaa pitkään - huutelun, ylpeänä kotikaupungistamme huutelimme kuorossa ja välillä yksittäin "Mikkeli!". Muutkin, myös muista kaupungeista tulevat, innostuivat ja huutelua jatkui koko illan, yön, aamun pikkutunnit ja jopa seuraava päivä. Meidän koululaiset taisivat olla risteilyn vihatuinta jengiä.

Terminaalissa odottelua tuntui kestävän ikuisuus.


Risteily oli loppujen lopuksi todella hauska, vaikka pientä draamaa esiintyikin ja karaokeen emme Millan kanssa ehtineet. Risteilyn pääesiintyjä Jare & VilleGalle meni sivu suun, niin kiireisiä olimme muualla juoksentelemassa. Myös illallisbuffet oli vähällä jäädä välistä, sillä sen alkaessa 22.30 olin väsynyt ja surullinen ja olisin vain jäänyt hyttiin nukkumaan ellei minua olisi miltei raahattu ulos. Buffettiin kuuluvat viinit olivat järjettömän pahoja, joten pakotin itseni juomaan olutta, ja maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni katkarapua!

Loppuillan ajan pyörin tuttujen kanssa siellä sun täällä, eksyin muutaman kerran (laivojen hyttikäytävät ovat kuin mitäkin labyrintteja!!?) ja keskustelin syvällisiä ihmisten kanssa, aiheina jo menneet presidentinvaalit ja Putous. Uusia tuttavuuksia solmittiin ja sain myös kokeilla laivan kannella Titanic-elokuvasta tuttua kohtausta, jossa nainen nousee seisomaan kaiteelle ja mies (tässä tapauksessa ei mies vaan Helene) pitää tukea taustalla. Edes 'My Heart Will Go On'-laulumme ei tehnyt tunnelmasta oikeaa, sillä seisoimme ankkuroidun laivan sivukannella, kymmenen metrin päässä Tallinnan satamasta.

Nukkumaan päädyin vasta aamukuudelta, ja kun surkeiden kuuden tunnin yöunien jälkeen heräsin, oli aamiainen jo ohitse. En sentään herännyt aivan yksin, sillä Anni, joka oli viettänyt suurimman osan risteilystään minun ja Sannan hytissä, näkyi tuhisevan yhä sohvalla vieressäni. Saatuani hänet ylös lähdimme kauppaan etsimään aamupalaa, mutta emme löytäneet muuta kuin sipsejä ja jääteetä. Ostin samalla kartonkin Pall Mallin savukkeita, lavan Upcider-siideriä ja suklaata ja muita karkkeja kotiin vietäväksi. Seuraavat tunnit pyörimme kauppojen ja hytin väliä, tuhlasin kaikki rahani ja oloni oli mitä hirvein.



Darra-aamuna tupakalla laivan kannella - teki mieli hypätä laidan yli.


Viimein oli aika lähteä kotiin. Minulla oli kannettavana kaksi laukkua, kaksi kassia täynnä ostoksia sekä iso laatikollinen omenasiideriä. Matkalla laivasta terminaalin läpi busseille toivoni oli muutaman kerran hiipua, ja olin pariin otteeseen valmis heittämään tavarani maahan ja kuolemaan niille sijoilleni, mutta onnekseni sain hieman kantoapua. Olisi luullut että on helpotus päästä bussiin istumaan, mutta kun kotimatka alkoi, minulle iski valtava pahoinvointiaalto, ja pelkän ruoan ajatteleminen, sekä sen syömisen että syömättä jättämisen ajattelu sai vatsani vääntymään. Olisi kai pitänyt mennä aamiaisbuffettiin ja illalla aiemmin nukkumaan.
Tuskallisen linja-automatkan jälkeen oli ihana palata kotiin rauhoittumaan, levähtää hetkeksi ja rauhoittua. Niinhän sitä luulisi, mutta koti-ovelle päästyäni olin taas virkeä ja lähdinkin samana iltana jo viihteelle. Nyt olen ollut kuumeessa ja kamalassa nuhassa viikonlopusta lähtien. Hetken oli hauskaa, ja nyt joudun maksamaan siitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti