sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Pikkujouluilua

Viime viikonloppu, oikeastaan jo torstai-illasta tähän päivään asti, en ole melkein hetkeäkään saanut levähtää. Kolmen päivän putki juomisessa väsyttää kokeneemmankin juhlijan ja tänään päivällä viimein kotiin päästyäni nukuin monta tuntia, jonka jälkeen olen loppuillan maannut peiton alla ja katsonut elokuvan 'Topi ja Tessu'.

Torstai-illan vietin Outin kanssa tämän kotona istuen. Tarkoitus oli vain höpötellä ja olla rauhallisesti, mutta gini- ja viini-pullot avattuamme keksimme kaikkea mielenkiintoista ja aamuyöstä juoksimme ulkona joululauluja laulaen. Näin jälkikäteen on hyvä sanoa ettei se ollut hyvä idea.



Seuraavana päivänä menin Sannan kanssa kaupunkiin ja ostin tulevaa iltaa varten tekokynnet ja irtoripset, sekä koruja (ranne- sekä kaulakorun, hiuspannan ja silmikon) ja 'Harry Potter ja viisasten kivi' -kirjan. Oloni oli aivan kamala edellisen illan jäljiltä ja jouduin kaiken lisäksi kävelemään kotiin ostosten ja Kauppahallin kinkkusämpylän jälkeen.
Illalla järjestettiin Kharmassa abien pikkujoulut, jos niitä sellaisiksi voisi kutsua, sillä meille lukiolaisille varattu yläkerta oli täynnä amiksia ja myös paljon vanhempia. Ennen baariin lähtöä olin jälleen Outilla ja tällä kertaa myös Milla oli mukana. Pukeutumisteemana oli punainen ja olinkin kaveriporukkani ainoa jolla oli melkein kaikki vaatetus kyseistä väriä. En viitsinyt ostaa uutta asua vain tätä tapahtumaa varten joten lainasin ystäviltäni vaatekappaleita ja yhdistelin niitä sekä lisäsin uuden hiuspantani ja lopputulos oli ihan mukavan näköinen. Perjantai-illalta ei tullut yhtään valokuvia - eikä minun osaltani myöskään muistikuvia. Loppuillasta hytisimme nakkikioskin jonossa ja pummimme tuntemattomilta ulkopaikkakuntalaisilta autokyydin Anniinalle, josta aamulla heräsin.


Kuten arvata saattaa, lauantaina oloni oli aivan kamala, mutta lopulta sain itseni kasaan ja, jo kolmatta iltaa peräkkäin, lähdin Outille. Olimme jo aiemmin suunnitelleet pelaavamme Hitler- nimistä juomapeliä (http://www.juomapelit.com/hitler/), mutta kukaan ei ollut ottanut pelikortteja mukaan, joten askartelimme omat.

Ellei jo aiemmin, niin viimeistään pelin aikana jokaisella meistä alkoi kaljat, lonkerot, viinat ja punkut nousta päähän ja osa porukasta ei pysynytkään pystyssä vaan päätyi nukkumaan kylpyhuoneeseen. Paikalla meitä oli vain kahdeksan pidemmän aikaa, muutamien vain nopeasti paikalla käyvien lisäksi. Paikalla kävi myös "lähes aito joulupukki", joka toi lahjaksi Smurffien cd-levyn, muumitikkareita ja laku- sekä suklaapatukoita. Jotkut meistä eivät pysyneet pystyssä pukin nähdessään ja nauroivat vielä minuutteja myöhemmin.

Hitler-juomapeli osoittautui aivan mahtavaksi ajanviettotavaksi, varsinkin kun Sanna, jonka kysymyksiin ei saanut vastata, itse ei muistanut koko asiaa ja viattomana kyseli kaikilta muilta neuvoja, tai kun keksimme säännön jonka mukaan joka kirosanasta joutuu antamaan suukon vasemmalla puolella istuvalle henkilölle. Sääliksi kävi poikia jotka istuivat vierekkäin sohvalla!
Hitlerin lisäksi pelasimme pullonpyöritystä sekä "en koskaan ole..." -peliä. En koskaan ole viettänyt näin Hitler-painotteista pikkujoulu-iltaa hyvässä seurassa! Loppuillasta nauroimme Youtuben Hitler-videoille, itkimme (minä itkin, muut nauroivat minulle) Harper's Island -videoille ja minä hoilotin kauniilla juoppokaraoke-äänelläni Leijonakuninkaan 'Be Prepared'-kappaletta. Pelottelin myös Anniinaa ja Ainoa demoni- ja kummitusjutuilla.

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, humalaiset ilmeet eivät taas kerro mitään. Toivottavasti kukaan ei suutu kuvista, mutta nämä ovat onnistuneimmat :D :


Allu, Aino keskisormi ojossa sekä joulupukki-Tommi
Outi, Aino, Tommi ja Riku


Minä (punakuono) sekä Outi.

Ulkona oli hieman kylmä.

Aino meinasi kuolla nauruun kun näki Joulupukin.


Joulupukin tuomia lahjoja.


Outi ja Aino tarkastelevat uutta cd-levyä, Anniinalla on jano.


pojilla alkoi Hitler-peli ottaa voimille.




Sanna yritti rakentaa tornia tyhjistä tölkeistä.
On helppo arvata mitä kuvan ottamisen jälkeen kävi.


Videolla pelataan pullonpyöritystä, on Allun tehtävänä tunnustaa rakkautensa Anniinalle.

1 kommentti:

  1. Jännä ilta näyttää teillä olleen. :D Harmi kun en päässyt mukaan! Voi kun on söpöjä kuviakin, etenki tuo Sanna on kovin hellyyttävän säälittävä tuon tölkkitorninsa kanssa. :D

    VastaaPoista