lauantai 21. toukokuuta 2011

Pirates of the Caribbean on Stranger Tides

Kävin siis keskiviikkona uuden Potc-elokuvan maailmanensi-illassa ystäväni Outin kanssa, rakkaan kotikaupunkimme valtavassa (istumapaikkoja on peräti 216 henkilölle) ja minulle kotoisassa Kinolinnassa. Me saavuimme paikalle vain kymmenen minuuttia ennen elokuvan alkua, ja yllätyksekseni jonoa oli ulos asti. Paikalla oli myös tuttuja naamoja, myös eräät ystäväni, Maija-myöhäiset, jotka olivat päättäneet lähteä elokuviin 5 minuuttia aiemmin. Onneksi myös heille riitti tilaa.

Olin hetkeä aiemmin tuhlannut rahani Mc Donald'sissa, joten en jaksanut enää ostaa mitään Pommac-pulloa suurempaa, mikä on oikeastaan aivan hyvä asia. En kuitenkaan pärjää leffateatterissa ilman limupulloani, joten jälleen kerran (tämä on koettu monesti aiemmin) juuri valojen sammuessa alan avaamaan laukussa jo pidemmän aikaa miksattua juomaani, toivoen hartaasti ettei se kuohua vierustovereiden päälle.

Vihdoin valot himmenivät ja elokuvaa alustavat trailerit lähtivät pyörimään. Löysin niiden joukosta taas monta mielenkiintoisen näköistä coming soon-elokuvaa, jotka haluan nähdä. En malta odottaa Hangover 2:sen saapumista valkokankaalle.

Youtube: Pirates of the Caribbean on Stranger Tides Trailer 2

Itse elokuva, jota menimme katsomaan, yllätti minut positiivsesti. Olin jotenkin olettanut sen olevan edeltäjiinsä verrattuna floppi, sillä en henk.kohtaisesti pidä siitä, jos jotain ideaa venytetään liian pitkälle osaamatta lopettaa ajoissa. Kuitenkin elokuva osoittautui odotettua paremmaksi. Edes Penélope Cruz ei ärsyttänyt minua paljoa, vaikka siihenkin olin varautunut.

Visuaalisesti elokuva oli täydellinen, maisemat ja tietokoneella tehty grafiikka oli todella hienoa, kuten aina. Musiikkipuolesta vastannut Hans Zimmer onnistui jälleen upeasti. Juonessa olisi puolestaan voinut olla hiukan paranneltavaa, sillä nyt elokuva oli vain tungettu täyteen kohtausta toisen perään, eikä esimerkiksi hahmoihin tai heidän välisiin suhteisiin perehdytty paljoa. Muuten tarina oli kyllä onnistunut ja mukaansatempaava heti alkumetreiltä.

Hahmoista ja näyttelijäntyöstä:


Mhh, Jack Sparrow... Mitä hänestä voisi sanoa? Yhtä ihana ja valloittava kuin ennenkin. Johnny Depp todella tietää mitä tekee. Heti alkuteksteistä aivan viimeiseen minuuttiin asti Jack oli oma hauska itsensä, pilaillen asioilla, ajatellen ensimmäisenä omaa etuaan ja yrittäen päästä pois tilanteesta helpomman kautta. Pelkäsin pahoin, että mukaan kuvioihin tullut nainen muuttaisi tämän hullunkurisen merirosvokapteenin pehmoksi, vakammaksi, ja tylsäksi. Onneksi käsikirjoittajat ovat ymmärtäneet Sparrow'n ihanuuden piilevän hänen itsekkäässä käytöksessään, eivätkä vieneet sitä pois meiltä kuolaavilta faneilta. Kaikki hyvin.


 Elokuvan naistähtenä nähtiin kaunis Penélope Cruz, joka esitti piraattityttöä Angelicaa, Jackin on-off-rakkautta sekä pelottavan kapteeni Mustaparran tytärtä. Minulla oli vahvat ennakkoluulot hahmoa kohtaa, mutta elokuva osoitti ne vääräksi. Vaikka nainen ei saanutkaan minua ärsyyntymään ja pyörittelemään silmiäni, hän ei silti kuulunut suosikkihahmoihini. Voisin jopa sanoa, että hän oli minulle melko mitäänsanomaton, enkä jaksanut kiinnittää huomiota häneen.


Onneksi tämä oli melkein ainoa elokuvan hempeilykohtauksista.

Toinen uusi ja merkittävä hahmo elokuvassa oli Angelican isä ja Queen Anne's Revenge -laivan julma ja kovapäinen kapteeni Mustaparta (eng. Blackbeard). Häntä elokuvassa tulkitsi brittinäyttelijä Ian McShane, joka onnistui erittäin uskottavasti kivisydämisen murhaajan roolissa. Tämä hahmo nousi yllättäen suosiooni ilkeällä asenteellaan ja päättäväisyydellään. Hän oli elokuvan ainoa ns. pahis, ja kuten yleensä, varsinkin Disney-elokuvissa, lopussa paha saa palkkansa, mikä oli mielestäni hyvin valitettavaa. En kerro kuitenkaan enempää, vaan jätän loput mielikuviteksenne varaan.


Mukaan mahtui myös aiemmista sarjan elokuvista tuttu kapteeni Hector Barbossa (Geoffrey Rush). Barbossa-raukka oli kokenut kovan kohtalon sitten viime tapaamisen. Hän oli menettänyt Helmen taistelussa Mustapartaa vastaan, sekä samalla toisen jalkansa. Hahmon ensiesiintyminen elokuvassa oli kuitenkin koominen. Elokuvan alkupuolella, Jackin ollessa kuningas George II:n linnassa "tekemässä sopimusta" kuninkaan kanssa, Barbossa asteli kuvaruutuun peruukki päässään ajan muodin mukaan, samalla paljastuen tämän toimivan kaapparina kuninkaan nimissä. Myöhemmin hän lähti muiden tavoin merelle etsimään Nuoruuden lähdettä, tosin hieman eri motiivein. En aiemmin pitänyt tästä hahmosta erityisemmin, mutta olen alkanut ymmärtää hänen ajatuksiaan ja mielipiteitään paremmin, ja samalla oma käsitykseni on muuttunut. Vaikka hänet on usein esitetty Jackin "vihollisena", loppujen lopuksi he ovat samalla puolella olevia vanhoja ystäviä. Ennen minua ärsyttänyt "karu", kliseinen ja perinteinen merirosvomaisuus vetoaakin nyt minuun. Vaikka Barbossa on synkkä, ilkeän oloinen hahmo, löytyy hänestä myös hellyyttävä puoli.



Uusissa hahmoissa mielenkiintoni herättivät merenneidot, joihin ei pintapuolta enempää syvennytty. Kuva, jonka katsojat noista olennoista elokuvan myötä saavat, on hieman negatiivinen ja ilkeä. Merenneidot esitetään ilkeinä ja raakoina lihanhimoisina petoina, joita jokaisen merimiehen kuuluu pelätä. Poikkeuksen tekee nuori merenneito Syrena, joka joutuu kärsimään yleisen oletuksen takia.
Olivat merenneidot sitten hyviä tai läpeensä pahoja, elokuvan jälkeen ajattelin vain "vau, olisipa hienoa olla merenneito."


Moni vanha hahmo oli elokuvasta jätetty pois, kuten ihanaiset Will ja Elisabeth Turner, sekä (harmikseni) edellisessä elokuvassa kuollut, hurmaava Davy Jones. Olisikin todella vaikeaa esiintyä neljännessä elokuvassa, jos on kuollut aiemmassa. Mutta ei olisi ensimmäinen kerta, kun joku herää kuolleista.

Eräs uusi hahmo, joka kiinnitti huomioni, oli Mustaparran laivaan vangiksi joutunut lähetyssaarnaaja Philip, joka oli ehkä kiltein ja epäitsekkäin hahmo koko elokuvassa. Ja komein! Muita muistamisen arvoisia uusia hahmoja oli vain pienen hetken kameran edessä viihtynyt kuningas George II, jota esitti Harry Potter-elokuvista tuttu Richard Griffiths. Oli hankalaa pidätellä naurua, kun tunnistin kuninkaan vanhaksi kunnon Vernon-sedäksi. Täytyy myöntää, että huomasin monia yhtäläisyyksiä näissä kahdessa hahmossa. 

Elokuvalle annan kokonaisarvosanaksi 4½ tähteä, loistotyötä! Toivottavasti jaksoitte lukea tekstini ja se oli teistä viihdyttävä, sekä mielipiteeni ja ajatukseni hyviä. Nyt päätän tämän ylimittaiseksi venähtäneen leffa-arvosteluni hauskaan repliikkiin, jolle nauroin elokuvassa.

Jack ja hänen isänsä kapteeni Teague keskustelevat Nuoruuden lähteestä:

Jack: "Have you been there?"
Captain Teague: "Does this face look like it's been to the fountain of youth?"
Jack: "Depends on the light."

3 kommenttia:

  1. Olen aika lailla samoilla linjoilla kanssasi elokuvasta. Rupesin itsekin haikailemaan kovasti Willin ja Elisabethin perään, mutta ehkä he halusivat lopettaa ajoissa. Minä sinun tapaasi odottelin floppia, joten olettaisin, että hekin saattoivat pelätä joutuvansa mukaan johonkin sellaiseen. No, omapa on mokansa, kun eivät mukaan ängenneet! :p

    VastaaPoista
  2. Niin, no tavallaan on ihan hyvä ettei heitä otettu enää mukaan, koska tilalle tuli kuitenkin uusi(a) hahmo(ja), ja Willin&Elisabethin tarina on ikään kuin ohi. Tai no toisaalta, olen monesti ennen tätä elokuvaa kuvitellut mielessäni miten 3.osa jatkuisi siitä, ja mielessäni oli kaikkea mielenkiintoista mm. siitä miten Elizabeth "jatkaa elämäänsä" ja Will menee omia teitään Lentävällä Hollantilaisella. :) Ja sitten jotenkin kohtalon avulla he tapaavat jälleen, esim. Elisabeth jostain syystä lähtee seilailemaan jollain laivalla tai jotain muuta :--D

    VastaaPoista
  3. Jep. Ratkaisu oli järkevin, sillä muuten juoni olisi jäänyt junnaamaan paikalleen ja uutta tarinaa olisi ollut vaikeampi alottaa. Willistä ja Elisabethistä olisi kyllä ihan mielenkiintoista saada oma elokuvansa...

    VastaaPoista